Se toinen sukupuoli
Olipa kerran suomalainen elokuvaohjaaja, joka ohjasi käsikirjoittamansa elokuvan. Kuvaukset sujuivat hyvin ja ohjaaja oli lopputulokseen tyytyväinen. Elokuva valittiin ennen ensi-iltaansa parille filmifestivaaleille, joista ensimmäisellä se palkittiinkin. Kritiikit olivat valtaosaltaan myönteisiä, muutama jopa ylistävä. Ohjaaja oli onnellinen. Mutta myös hämmentynyt. Elokuva käsitteli teemoja, joita ohjaaja itse piti kiinnostavina ja ajankohtaisina. Hän olisi mielellään puhunut niistä antamissaan haastatteluissa ja tapaamisissa yleisön kanssa. Lähes aina ensimmäisenä esitetty kysymys kuitenkin oli: Miksi halusit tehdä elokuvan juuri miehistä? Ohjaaja vastaili ajatelleensa ensi sijaisesta kyllä tekevänsä elokuvan ihmisistä… Mutta miksi kaikki pääosanesittäjät sitten ovat miehiä? häneltä tivattiin. Naiset on jätetty pelkkiin sivuosiin, miksi näin? Koetko, että keski-ikäisille miehille suunnattuja elokuvia tehdään liian vähän?
Toinen jatkuvasti kiinnostuksen kohteeksi nouseva seikka oli se, että elokuvan keskeisestä työryhmästä valtaosa oli miehiä. Ajatella, ohjaajalle päiviteltiin, tässä tuotannossa oli ohjaajan, tuottajan, lavastajan ja leikkaajan lisäksi jopa kuvaajanakin mies! Miksi päädyitte moiseen kokoonpanoon? Oliko kyseessä tietoinen kannanotto alan vallitsevia käytäntöjä vastaan? Ohjaaja mutisi pyrkineensä valitsemaan parhaat mahdolliset ammattilaiset, mutta huomasi ettei se vakuuttanut kuulijoita.
Ohjaaja tajusi olleensa naiivi. Olihan hän aina tiennyt, että elokuva-ala on perinteisesti naisvaltainen. Mutta uransa aikana hän oli aina ajatellut työskentelevänsä ihmisten, ei tietyn sukupuolen edustajien kanssa.
Tokihan ohjaaja oli pohtinut kollegoidensa kanssa sitä, mistä johtuu, että miesohjaajat tuntuivat saavan keskimääräisesti naisohjaajia huonompaa palkkaa. Oliko kyse yksinkertaisesti siitä, että miehet tälläkin alalla vähättelivät itseään ja kykyjään sopimusneuvotteluissa? Osasivatko naiset kerta kaikkiaan vain tuoda itsensä röyhkeämmin esille? Ja kyllähän alalla puhuttiin, että tietyt, varsinkin television puolella olevat rahoittajat suosivat naisia ja kohtelivat miesohjaajia karsaasti. Tai että nuoret naisohjaajat pääsivät helpommin ohjaamaan pitkiä leffoja heti koulusta valmistuttuaan, kun taas miesten piti useimmin todistaa ensin kykynsä useammalla lyhyemmällä elokuvalla ja televisiotyöllä.
Kun elokuvamaailman tunnetuimmat palkinnot, Yhdysvaltain elokuva-akatemian Oscarit jaettiin maaliskuussa, uutisiin nousi se hätkähdyttävä seikka, että parhaasta ohjauksesta oli ensi kertaa palkittu mies. Kotimainen media pyysi ohjaajaliitossa vaikuttavalta ohjaajaltamme kommentteja siitä, miltä nyt tuntuu, näin miesohjaajana. No, ihan kivaltahan se tuntuu, ohjaaja vastasi, mutta yllättävältä myös. Että nytkö vasta tosiaan?! Jotenkin sitä toivoisi, ohjaaja yritti lisätä, että vuonna 2010 ihmisen sukupuoli ei enää nousisi uutiseksi.
Kesän kynnyksellä Suomen vanhin elokuvalehti julkaisi piikikkään tekstin suomalaisen elokuvan alennustilasta. Näppärän ilkeästi siinä ruodittiin yhdeksän eri ohjaajaa – kaikki naisia. Miesohjaajia ei vaivauduttu edes mainitsemaan nimeltä, heidät kuitattiin lauseella: ”Nuoret miesohjaajat ovat niin empaattisia ja ihmisläheisiä, että katsoja tukehtuu heidän ihmissuhdemössöönsä ja haukottelee pelkästään saadakseen ilmaa”. Ohjaajamme huokasi salaa helpotuksesta. Hänhän oli jo yli neljänkymmenen, eikä siis enää luettavissa tuohon ”nuorten miesohjaajien” kasvottomaan ja ilmeisen homogeeniseen joukkoon. Samalla hän jäi kuitenkin miettimään, ketkä siihen oikein kuuluivat. Vuosina 2007–2010 ensi-iltansa saaneesta 44 pitkästä kotimaisesta fiktioelokuvasta vain 10 oli miesten ohjaamia. Ja näistä miehistä nuorinkin oli jo päälle kolmikymppinen. (Vanhin miesohjaaja oli 65-vuotias, muut varsin keski-ikäisesti 35–50-vuotiaita.)
Sukupuolikysymyksen hämmästely ei kuitenkaan, onneksi, vienyt ohjaajamme koko aikaa. Hän haki ja sai apurahaa uuden pitkän elokuvan käsikirjoittamiseen. Kun toimittajat ja tuttavat kyselivät häneltä seuraavasta projektista, ohjaaja kertoi mielellään vanhaan maatilaan sijoittuvasta tarinastaan. Päärooleissa nähtäisiin kolme samaan sukuun kuuluvaa miestä. Elokuva käsittelee sukupolvelta toiselle kulkevia asioita ja arvoja, tarinoita ja salaisuuksia, ohjaaja selitti. Kiinnostavaa, hänelle vastattiin. Aiot siis edelleen jatkaa miesaiheiden parissa?
Saara Cantell
(Episodi-lehdessä julkaistu kolumni)