Mistä puhutaan, kun puhutaan elokuvasta?
Elokuva on makukysymys, kuin ruoka. Joku tykkää raskaasta, jopa rasvaisesta, toinen kevyestä ja kolmannelle on tärkeää, että annos tai teos on visuaalisesti kaunis. Ruoka voi olla ekologista, terveellistä, sosiaalista tai roskaa. Elokuva puolestaan taidetta, viihdettä, informaatiota tai roskaa. On pikaruokaa ja pikaelokuvaa. Niistä saa nautinnon nopeasti, mutta ei mitään pitkäkestoisempaa.
Myös tuotannossa on yhtäläisyyksiä. Ruokaa tuotetaan massoille, kehitetään tapoja saada vähemmällä enemmän. Tuntuuko tutulta elokuvan kohdalla? Tuotteiden levityksessäkin on samoja piirteitä. Suurten kauppaketjujen hyllyt notkuvat samoja purkkeja, Eldoradoa ja Pirkkaa. Multiplex-teattereissa riittää saleja kuin kaupassa hyllyjä, mutta tarjonta, no, Eldoradoa ja Pirkkaa. Molemmilla on kuitenkin vaihtoehtoyrittäjänsäkin. Ruuan alalla maalaispuodit ja etniset kaupat, elokuvilla festivaalit.
Yksi ero merkittävä: kun puhutaan ruuasta, puhutaan sisällöstä ja sisällön vaikutuksesta ihmiseen. Elokuvan kohdalla ei.
Kun puhutaan elokuvasta, miksi niin usein puhutaan rahasta? Miksi niin usein yleisömääristä? Eihän näin ole esimerkiksi kuvataiteessa, teatterissa tai tanssissa. Kyse ei voi olla vain siitä, että elokuva on kallis taidemuoto. Oopperaa tuetaan verorahoilla, uusi musiikkitalo on kallis, kaikkien taidelaitosten ylläpito maksaa. Juuri on kirjoitettu pamfletti, jossa taidetta vaaditaan kaduille, ulos laitoksista. Jos elokuvia alettaisiin heijastaa vain kerrostalojen seiniin, pääsisimmeköhän silloin puhumaan sisällöstä ja siitä, miten tuo sisältö vaikuttaa ihmisten elämään.
Lähes jokaisen elokuvan tekeminen alkaa sisällöstä. Ohjaajalla tai käsikirjoittajalla on aihe, jonka hän kokee mielenkiintoiseksi ja hän pyrkii paketoimaan aiheen niin, että siitä tulee mielenkiintoinen myös muille. Elokuvansa sisällöllä tekijä haluaa kommentoida tätä maailmaa. Toisinaan sisällön merkitys katoaa jo tuotantoprosessissa, kun raha valjastetaan vetämään vaunuja. Joskus sisältö katoaa vasta kritiikkien aikaan. Tiedotusvälineiden arvosteluissa puhutaan/kirjoitetaan juoniselostuksia, arvostellaan näyttelijöiden suorituksia ja ennen kaikkea elokuvalle annetaan tähtiä, joilla arvioidaan sen sijoitus kilpailussa muita elokuvia vastaan.
Elokuvan sisältö on suhteessa maailmaan eikä toisiin elokuviin! Se on suhteessa maailman pinnallisiin trendeihin, katastrofeihin tai mikrokosmoksiin ja ajatusmalleihin. Vain tuo suhde tekee elokuvasta oikeasti kiinnostavan.
Elokuvien kautta voi käydä läpi tunteita, naurua, itkua, pelkoa, helpotusta. Niistä voi tunnistaa itsensä, saada mielihyvää ja uusia ajatuksia. Vaikka elokuva täyttää taiteen tunnusmerkit, miksi sitä arvioidaan ja kulutetaan viihteenä? Viihteen määritelmä on ’kevyt ajanviete’. Ajanviete. Hyvänen aika mikä sana! Kun kaikki valitamme jatkuvaa aikapulaa, mihin tarvitsemme ajanvietettä? Aika on arvokasta. Jos tietäisin viettäväni viimeisiä päiviäni, tuskin menisin elokuviin. Vaikka onhan olemassa legenda kuolemansairaasta miehestä, joka paransi itsensä nauramalla, ja hän nauroi nimenomaan elokuville.
Vielä lopuksi se elokuvan merkittävin yhtäläisyys ruokaan: Olet sitä mitä syöt, ajattelet sitä mitä katsot.
Mia Halme
(Episodi-lehdessä julkaistu kolumni)