FINAL CUT – keskustelutilaisuus 18.4.2012 ”Mistä me puhumme kun puhumme final cutista?”
Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos Aalto-yliopistossa järjesti yhteistyössä Suomen Elokuvasäätiön kanssa seminaarin, jossa käsiteltiin final cut kysymystä. Elokuvan valmiuden määritteleminen on laaja asia. Se herättää suuria intohimoja ja luo toisinaan epäsopua ohjaajien ja tuottajien välille. Mutta mistä koko asiassa on kyse? Mitä tuottaja tarkoittaa, kun hän vaatii itselleen final cutin? Mitä ohjaaja tarkoittaa, kun hän yhtä perustellusti vaatii samaa oikeutta itselleen? Tanskassa oikeus elokuvan valmiuden määräämiseen on aina ohjaajalla: miten tuottajan asema on siellä turvattu?
Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen johtaja professori Mika Ritalahti oli kutsunut joukon ammattilaisia Suomesta sekä Tanskasta vastaamaan näihin kysymyksiin ja keskustelemaan näkemyksistään final cutista. Paneeliin osallistuivat ohjaaja Saara Cantell, Yleisradion yhteistuotantojen tilaaja Erkki Astala, elokuvatuottaja Jarkko Hentula, kansainvälisistä yhteistuotannoista väitellyt Pia Naarajärvi sekä elokuvatuottaja Thomas Stendrup Tanskasta.
Stendrup määritteli heti aluksi mitä FINAL CUT – hänen mielestään tarkoittaa:
”Se on tärkeä asia ja elokuvan tekemistä kokonaisvaltaisesti määrittelevä tekijä. Se tarkoittaa oikeutta päättää valmiin levitettävän elokuvan lopullisesta muodosta, sen jokaisen leikkauksen sisällöstä ja pituudesta. Se tarkoittaa oikeutta päättää miltä valmis elokuva näyttää ja kuulostaa, mm. sen nimestä, musiikin käytöstä, roolituksesta ja sävyistä.”
Stendrup kertoi tuottajana pyrkivänsä aina siihen, että ohjaajalla on täysi taiteellinen vapaus tuotannossa. Kun Tanskassa oikeus päättää elokuvan lopullisesta muodosta on aina ohjaajalla, tulee hänen mielestään ohjaajan kanssa solmitussa sopimuksessa aina selvästi määritellä kummankin osapuolen vastuut ja oikeudet sekä itse elokuva (mm. sen pituus, formaatti, genre, budjetti, jne). Kun nämä reunaehdot ovat tarkalleen määritelty, niiden sisällä on kummankin pysyttävä. Hänen sopimuksessaan lukee aina, että ohjaajalla on koko taiteellinen ja sisällöllinen päätäntävalta ja tuottajalla taas valta ja oikeus elokuvan kaikkiin taloudellisiin päätöksiin. Se, että ohjaajalla on final cut, ei hänen mielestään kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että tuottaja voisi keskustella, ehdottaa, jopa vaikuttaa taiteellisiin päätöksiin, mutta ohjaajalla on aina lopullinen päätäntävalta. ”Jopa kokeneet elokuvaohjaajat tarvitsevat haasteita ja joutuvat perustelemaan ratkaisujaan jatkuvasti”.
Saara Cantell perusteli ohjaajan näkökulmaa tähän periaatteelliseen kysymykseen. Hänen mielestään kysymys on siitä, miten elokuvan määrittelee. Jos elokuvan näkee ja kokee taiteena, jolla on päävastuullinen taiteellinen tekijä, kuuluu elokuvan lopullisesta muodosta päättäminen hänelle, eli ohjaajalle. Ohjaaja luo yhtenäisen kokonaisuuden tehden koko ajan konkreettisia ratkaisuja ja päätöksiä. Ohjaaja ottaa vastuun näistä päätöksistä ja jotta yhtenäinen ja johdonmukainen kokonaisuus syntyy, täytyy ohjaajalla olla kokonaisvaltainen oikeus myös niistä päättää loppuun asti.
Pia Naarajärvi muistutti, että kyse on nimenomaan sopimuksen mukaisesta eikä juridisesta kysymyksestä. Eli siitä, mistä sopimuksessa tarkalleen sovitaan ohjaajan ja tuottajan kesken.
Jarkko Hentula pointtasi, että me Suomessa emme pienenä tuotantomaana ole niinkään vaikeiden final cut – kysymysten äärellä, koska elokuvamme rahoitetaan pääsääntöisesti tukirahoilla, eikä yksityisiä rahoittajia juurikaan ole. Jarkko kuitenkin puhui tuottajan vastuusta saada elokuva valmiiksi ja luovuttaa se ajoissa levittäjille. Hän puhui myös tuottajan vastuusta rahoittajien suhteen ja peräänkuulutti televisiopuolella vakiintunutta käytäntöä siitä kuinka tuottaja on koko homman showrunner.
Erkki Astala Ylen tilaajana painotti luottamusta, riskinottoa, kykyä jakaa yhteinen visio sekä yhteisissä sopimuksissa pysymistä.
Keskustelun loppupuolella elokuvatuottaja Hannu Tuomainen toi esille kiinnostavan konkreettisen esimerkin parhaillaan tekeillä olevasta uudesta Niko – animaatiosta. Budjetti on suomalaisittain iso, yli 7 miljoonaa ja kansainvälisiä rahoittajia on n. 23. Tällaisessa tilanteessa ei hänellä tuottajana ole ollut mitään neuvotteluvaraa eri rahoittajatahojen kanssa sopimuksia tehdessä. Rahoittajat ovat vaatineet final cut – oikeutta ekslusiivisesti tuottajalle.
Kaiken kaikkiaan puheenvuoroissa ja keskustelussa toistuivat aika lailla samat asiat, tietenkin eri näkökulmista. Jokainen piti kuitenkin erittäin tärkeänä siis sitä, mitä sopimuksessa yhdessä sovitaan. Jotta vastuut ja oikeudet ovat selvästi määritelty, sekä elokuvan reunaehdot. Sanat luottamus, yhteisymmärrys, yhteistyö, yhteinen visio, kommunikaatio, inhimilliset suhteet toistuivat myös. Asia on siis yhteinen ja vaatii lisää keskustelua. Seminaarista jäi kuitenkin sellainen ajatus, että ohjaajan taiteellinen vapaus on perusteltua myös tuottajan näkökulmasta. Sekä Saara Cantell, että Stendrup toivat kumpikin esille, että ohjaajan final cut – oikeus on riski, joka tulee ottaa. Koskaan ei voi tietää minkälainen lopputulos tulee olemaan. Eikä ilman riskiä synny myöskään mitään mielenkiintoista.
Saara Saarela