Verkkojulkaisuja 2015

Ohjaajaklubilla keskiviikkona 13. tammikuuta OLLAAN VAPAITA
Orionissa Selon Ohjaajaklubilla 13. tammikuuta Oskari Sipola ja Ollaan vapaita – Alkuperäismusiikin tekeminen musikaalielokuvaan. Ohjaajan lisäksi vieraana elokuvamusiikin säveltäjä ja elokuvan laulujen päätuottaja Markus Koskinen.
Ohjaajaklubilla 5.12. BIG GAME
Ohjaajaklubilla keskustellaan Jalmari Helanderin kanssa la 5.12. klo 14.00 siitä, miten 8,5 miljoonan budjetti vaikuttaa käytännössä itse ohjaustyöhön? Katselussa maaliskuussa ensi-iltaan tullut Samuel L. Jacksonin tähdittämä Big Game.
LOVEMILLA peruuntui
Teemu Nikin LOVEMILLA peruuntui digiprojektorissa ilmenneen vian vuoksi.
Ohjaajaklubin konsepti muuttuu keväällä - ohjelma 2015-2016
Syksyn 2015 Ohjaajaklubi lauantai-iltapäivissä klo 14 (3.10., 21.11. ja 5.12.). SELOn ja KAVIn yhteistyönä ohjaajaklubi siirtyy keväällä 2016 keskiviikkojen alkuiltaan klo 17 (13.1., 10.2., 16.3., 13.4. ja 11.5.). Keskustelut vieraiden kanssa elokuvanäytöksen jälkeen. Paikkana elokuvateatteri Orion, Eerikinkatu 15, Helsinki.
Ohjaajaklubilla 21.11. LOVEMILLA
Syksyn toisella ohjaajaklubilla keskustellaan elokuvaohjaaja Teemu Nikin kanssa someilmiön herättäneestä #lovemilla-televisiosarjasta ja siihen perustuvasta, klubilla nähtävästä pitkästä elokuvasta, joka tuli ensi-iltaan helmikuussa 2015.
Avain-ryhmän lausunto koskien valtion AV-tuotantotukea ja sen kehittämistä
Avain-ryhmä, joka on kotimaista elokuva-alaa edustava yhteenliittymä ja jossa ovat mukana kaikki alan keskeiset järjestöt, on pyynnöstä lausunut valtion AV-tuotantotuesta ja sen kehittämisestä koskien hallituksen esitystä valtion talousarvioksi vuodelle 2016. Avainta on pyydetty kommentoimaan erityisesti av-alan tuotantokannustimen luomista Suomeen, mihin lausunto keskittyy. Lopuksi on kommentoitu lyhyesti myös av-kulttuurin hallinnollisten rakenteiden kehittämistä.
Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry:n lausunto Euroopan Yhteisön DIGITAL SINGLE MARKET -strategiaa koskevasta esityksestä
Suomen Elokuvaohjaajaliiton lausunto opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnöstä koskien Euroopan Yhteisön DIGITAL SINGLE MARKET -strategiaa.
Tekijäfoorumin lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta (OKM063:00/2014)
SELO on yhdessä Tekijäfoorumin muiden tekijäjärjestöjen kanssa antanut lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista ja laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta (OKM063:00/2014)
Ohjaajaklubilla 3.10. TOISET TYTÖT
Ohjaajaklubilla keskustellaan epälineaarisesta kerronnasta kotimaisessa elokuvassa. Tapaus Toiset tytöt ja ohjaaja Esa Illi.
Vuoden elokuvaohjaaja on...
Selon jäsenistö palkitsi Vuoden elokuvaohjaajana JP Valkeapään, kun elokuva-alan järjestöjen ammattipalkinnot jaettiin Kotimaisen elokuvan viikon päättäneessä vuosittaisessa gaalassa ravintola Dubrovnikissa 24. syyskuuta.
Sivu 1 / 2 seuraava >>