Ohjaajaklubilla 28.3. VADELMAVENEPAKOLAINEN

Vadelmavenepakolainen 2015Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry:n vuoden 2015 kolmannella ohjaajaklubilla la 28.3. esitetään Leif Lindblomin elokuva Vadelmavenepakolainen. Ohjaaja saapuu vieraaksemme Ruotsista. Aiheena on ohjaajan työ yhteistuotannoissa ja yleisön näkökulma molemmissa maissa. Moderoijana Kari Paljakka

Ruotsalainen Leif Lindblom (s. 1967) sai ohjattavakseen Miika Nousiaisen romaanin Vadelmavenepakolainen. Tarina kertoo suomalaisesta, joka haluaa ruotsalaiseksi hinnalla millä hyvänsä. Elokuvassa ruotsalainen Jonas Karlsson esittää suomalaista Mikko Virtasta, joka haluaa muuttua ruotsalaiseksi. Syntyi komediaelokuva suomalaisuudesta ja ruotsalaisuudesta sekä erilaisista identiteeteistä.

Millainen on ollut ohjaajan kokemus tästä yhteistuotantoelokuvasta, komedian ohjaamisesta sekä ruotsalaisten ja suomalaisten näyttelijöiden kanssa työskentelemisestä? Miten elokuva otettiin vastaan kummassakin maassa?

Älä missaa tätä näkökulmaa kotimaahamme ja rakkaaseen naapuriimme. Keskustelua käydään sujuvasti ja vapautuneesti sillä kielellä millä se parhaiten onnistuu: suomi, ruotsi ja/tai englanti.

Tilaisuus alkaa klo 13.00 lauantaina 28. maaliskuuta

Elokuvateatteri Orionissa (Eerikinkatu 15, Helsinki)

Teema: Ohjaajana yhteistuotannossa.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy!

Tervetuloa!

Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry

www.selo.fi

Lisätietoja elokuvasta:

MIKKO VIRTANEN SUOMESTA HALUAA OLLA TAVALLINEN RUOTSALAINEN MIES

Mikko Virtanen, 37, tuntee itsensä ruotsalaiseksi mieheksi, joka on pakotettu suomalaisen miehen ruumiiseen. Kuin vastauksensa rukouksiinsa Mikko kohtaa ruotsalaisen Mikael Anderssonin, joka on valmis luovuttamaan henkilöllisyytensä Mikolle.

Mikko matkustaa kohti paratiisinomaista Tukholmaa uuden, unelmiensa identiteetin turvin. Hänestä on tullut ruotsalainen psykologi Mikael Andersson, joka on viettänyt huolettomia lapsuuspäiviä idyllisellä Käringöllä ja jonka äitiä Gretaa hoidetaan tukholmalaisessa vanhainkodissa. Mutkia matkaan aiheuttaa ainoastaan Mikaelin sisko Maria, 33, josta Mikko ei tiennyt mitään. 
 

Vadelmavenepakolainen 2014

Kuva: Erika Cardenas Hedenberg  

Näyttelijät: Jonas Karlsson (kuvassa keskellä), Josephine Bornebusch (oik.), Frida Hallgren (vas.), Jarmo Mäkinen, Armi Toivanen, Tommi Korpela, Kari-Pekka Toivonen ja Elina Knihtilä. 

 

HALLONBÅTSFLYKTINGEN är årets stora komedi om en svensk man fångad i en finsk kropp. 
Mikko Virtanen hatar allt som är finskt. Han har sedan barnsben velat lämna den stora tystnaden, risbastun, knivslagsmålen och ”kossun” för svenssonliv, Försäkringskassan, kylskåpskall fil och ABBA. 

På Sverigebåten stöter Mikko på den svenske psykologen Mikael, som har tröttnat på hela den svenska ”jävla lagomheten”. På däck träffar de två en livsavgörande överenskommelse; Mikko får överta Mikaels identitet och äntligen bli helyllesvensk. 

Nu ska han bara lära känna sin nya svenska familj… 

 
 
 

 

Uusimmat julkaisut