Ohjaajaklubilla 2.5. AIKUISTEN POIKA

Aikuisten poika julisteKauden neljännellä ohjaajaklubilla 2.5. klo 13 Orionissa Juha Lehtolan elokuva Aikuisten poika

Teemana Sietämätön sentimentalismi. Lehtola kertoo kuvauskesästä, josta tuskin muistaa mitään, pojasta, joka ei pitänyt näyttelemisestä ja siitä, voiko umpivakavasta aiheesta tehdä leikkisää elokuvaa. Ohjaajaa jututtaa Marja Pyykkö.

Aikuisten poikaNäyttelijät: Esa Nikkilä, Kari Hietalahti, Susanna Haavisto, Maria Heiskanen, Esko Salminen, Sulevi Peltola, Tommi Korpela 
 
Aikuisten poika on koskettava ja herkkä ja samalla huumorin täyteinen selviytymiskertomus pojasta, joka joutuu elämänsä pahimman paikan eteen. 11-vuotias Oliver menettää vanhempansa autokolarissa. Tästä lähtötilanteesta alkaa elämänmyönteinen selviytymistarina ja näyttö siitä, kuinka elämä kantaa kaikkein pahimpienkin paikkojen yli.
 
11-vuotias Oliver menettää vanhempansa autokolarissa. Hän kieltäytyy suremasta ja alkaa sen sijaan tutkia, mikä johti onnettomuuteen. Tutkimustensa lomassa Oliver tapaa hälytyslaitteita kaupittelevan Joonaksen ja heidän välilleen kehittyy odottamaton ystävyys. Kesän aikana Oliver tutustuu myös mainioon parivaljakkoon Jaakkoon ja Rafuun, jotka pyörittävät vanhaa elokuvateatteria. 
 
Aikuisten poika on vauhdikas, monikäänteinen draamakomedia, joka tapahtuu yhden kesän aikana. Tuona kesänä pelataan jalkapalloa, murtaudutaan postilaatikkoon, päivitetään vanha elokuvateatteri ja hajotetaan yksi kolmiodraama ja yksi grilli. Kaiken takana on Oliver ja hänen vimmainen halunsa saada selville, miksi hänen vanhempansa kuolivat.
 

Uusimmat julkaisut