Selo ja R&A yhdessä järjestävät: Skandaaliseminaari!

Skandaaliseminaari 19.8.2015 klo 10-15

Tiedote 8.9.2015

SKANDAALISEMINAARI:

Skandaali yllätti tekijän – miten selvitä julkisuuden myllyssä?

Skandaaliseminaarissa puhutaan elokuvan tabuista ja tekijän haavoittuvuudesta, kenellä on lupa puhua ja ketä kannattaa kuunnella? Mitä Suomessa saa näyttää? Onko teoksen ympärille syntyviin ilmiöihin löydettävissä hallintakeinoja?

Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry. järjestää yhteistyössä Rakkautta&Anarkiaa -festivaalin kanssa kotimaisen elokuvan skandaaleita käsittelevän tekijälähtöisen seminaarin. Yleisölle avoimessa seminaarissa saadaan perspektiiviä kohauttaneisiin elokuvataideteoksiin.

Mukana paneelikeskusteluissa elokuvantekijät Hannaleena Hauru (Säälistäjät), Markku Heikkinen (Suomen kuningatar), Katariina Lillqvist (Uralin perhonen), Tuukka Temonen (Presidentintekijät), Jouko Aaltonen (Monsterimies) ja käsikirjoittaja Emma Taulo (Operaatio Mannerheim).

Seminaarin moderaattorina toimii propagandasta ja julkisuusdiplomatiasta väitellyt FT Elina Melgin. Päivän pohjustaa erikoistutkija, elokuva- ja televisiotutkimuksen dosentti VTT Jari Sedergren KAVIsta avaamalla oven kotimaisen elokuvan skandaaleihin historiallisesta perspektiivistä.

Seminaarissa keskustellaan vastaanoton lisäksi elokuvien nostattamista (some)ilmiöistä sekä tämän päivän tabuista, journalismin eettinen roolista ja (elokuva)sensuurista sekä siitä, miten näitä ilmiöitä hallitaan ja voiko niitä hallita. Mikä on taiteilijan tehtävä ja rooli näissä keskusteluissa? Valjastetaanko taiteilija kulttuurin, journalismin ja poliittisen koneiston ratsuksi?

 

Skandaaliseminaari perjantaina syyskuun 18. päivänä kello 10 – 15 Bio Rexissä. Vapaa pääsy.

 

https://www.selo.fi/julkaisut/2015-09-10-selo-ja-ra-yhdessa-jarjestavat-skandaaliseminaari.html

http://hiff.fi/tapahtumat/skandaaliseminaari/

https://www.facebook.com/events/1465918070400081/

 

Lisätietoja:

Suomen elokuvaohjaajaliitto Selo ry

Hanna Maylett, elokuvaohjaaja, hanna.maylett@kolumbus.fi

Chia Koskinen, chia.koskinen@selo.fi, +358 50 381 5205

 

Uusimmat julkaisut