Verkkojulkaisuja 2017

Henkilöiden ohjaaminen dokumenttielokuvassa on luottamuksen rakentamista
Elokuvaohjaaja Mia Halme ja Ykä Nieminen, yksi elokuvan päähenkilöistä, puhuivat Selon ohjaajaklubilla todellisen elämän henkilön ohjaamisesta ja siitä, miten pystyy puhumaan intiimistä, joskus rajusta elämänvaiheessa avoimesti ja reflektoivasti.
SELO hakee osa-aikaista lakimies-toiminnanjohtajaa
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry hakee osa-aikaista lakimies-toiminnanjohtajaa tammikuusta 2018 lähtien. Hakuaika päättyy 13. marraskuuta.
Ohjaajaklubi 7. marraskuuta: Joka toinen pari / Every Other Couple
Ohjaaja Mia Halmeen vieraaksi saapuu yksi elokuvan päähenkilöistä, Ykä Nieminen. Elokuvan jälkeen Mia ja Ykä keskustelevat siitä millaista on ohjaajan työ, kun kameran edessä ei olekaan näyttelijä vaan todellisen elämän henkilö. Moderoijana Saara Saarela.
Kannanotto itseä ja toisia kunnioittavan työkulttuurin puolesta
Viime päivinä on raportoitu elokuva-alan sisällä tapahtuneista vallan väärinkäytöksistä, jotka ovat tulleet näkyviin erityisesti seksuaalisena häirintänä. Selo tuomitsee tällaisen käytöksen yksiselitteisesti ja haluaa muistuttaa, että elokuvateoksen ensisijaisena tekijänä ohjaajalla on suuri moraalinen vastuu siitä, miten hän käyttää valtaansa elokuvatuotannossa. Tavoitteena tulee olla avoin, itseä ja toisia kunnioittava työkulttuuri.
Miami veti salin täyteen puvustuksen ja ohjauksen yhteistyöstä kiinnostuneita
Elokuvateatteri Orion oli ääriään myöten täynnä, kun Tiina Kaukanen ja Zaida Bergroth kertoivat yhteistyöstään SELOn ohjaajaklubilla tiistaina 10. lokakuuta.
Kannanotto Yösyöttö-elokuvan levityskiistassa
Suomen Elokuvaohjaajaliitto Selo ry haluaa asettua tukemaan Yösyöttö-elokuvan tekijöitä Solar Filmsin, Nordisk Filmin ja Finnkinon välisessä levityskiistassa, joka on johtanut elokuvan poistamiseen sen ensi-ilta viikolla kaikista Finnkinon elokuvateattereista.
Yllätyspalkinto Ystävälliselle rahoittajalle
Elokuvaohjaajat yllättivät alan palkintojuhlassa perjantaina ojentamalla palkinnon, jolla halutaan suunnata huomio rahoitusneuvotteluissa vallitsevaan käytöskulttuuriin.
Selma Vilhunen on Vuoden elokuvaohjaaja
Elokuva-alan ammattilaistunnustukset jaettiin palkintogaalassa Koko-teatterissa myöhään perjantai-iltana 22. syyskuuta. Selolaiset antoivat tunnustuksen kollegalleen Selma Vilhuselle, joka taitaa sekä dokumentin että fiktion kerronnan ja joka on onnistunut harvinaislaatuisesti jopa kahdesti kuluvan vuoden aikana. Ohjaaja kiitti kollegoitaan lämpimästi. "Elokuvaohjaajan paras ystävä on toinen elokuvaohjaaja", Selma Vilhunen muistutti.
Ohjaajan tehtävä on luoda oikeanlainen ilmapiiri
Ohjaajaklubilla esitetty elokuva Hymyilevä mies veti elokuvateatteri Orionin täyteen. Paikalla kuvan estetiikasta olivat keskustelemassa ohjaaja Juho Kuosmanen ja kuvaaja JP Passi.
Tervetuloa elokuva-alan jalkapallo-otteluun 2017!
Ohjaaja! Tule pelaamaan tai kannustamaan oma joukkueesi Les Auteurs voittoon elokuva-alan futisturnauksessa syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Ilmoittaudu ennakkoon niin kentälle kuin jälkipeleihin!
Sivu 1 / 4 seuraava >>