Yllätyspalkinto Ystävälliselle rahoittajalle

Haapasalo ja kemppinen. Elokuva-alan palkintogaala Koko-teatterissa 22.9.2017

Elokuva-alan palkintojuhlassa viime perjantaina jaettiin elokuvaohjaajien yllätyspalkinto. Uudella tunnustuksella on tarkoitus tuoda rakentavaa ja kannustavaa, luovalle työlle elintärkeää positiivista palautekulttuuria esille, sitä jota palkinnon saaja omalla asenteellaan edustaa.

Elokuvaohjaajat haluavat suunnata huomion rahoitusneuvotteluissa vallitsevaan käytöskulttuuriin.

Ohjaajat myönsivät tunnustuksensa keskeisessä asemassa olevalle elokuvarahoittajalle, joka kriittisyyden lisäksi tuo yhteiseen neuvottelupöytään mielekkyyttä ystävällisellä käytöksellään.

Ohjaajien jakama Tunnustus Ystävälliselle Rahoittajalle myönnettiin tänä vuonna Pohjoismaisen elokuva- ja tv-rahaston (Nordisk Film & TV Fond) toimitusjohtajalle Petri Kemppiselle.

SELOn puolesta palkinnon ojensi Alli Haapasalo, jonka mukaan Muumi-muki edustaa suomalaisuutta sekä lämmintä elämänviisautta.

Perusteluissaan ohjaajat esittivät, että "Petri Kemppinen on rahoittaja, joka on keskusteleva, kuunteleva, kriittinen ja paneutuva - kuitenkin aina ystävällisen palaverikäytöksen huomioiden". 

comments powered by Disqus

Uusimmat julkaisut

Kaarina Silvennoinen Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry:n toiminnanjohtajaksi
OTM, lupalakimies Kaarina Silvennoinen on valittu SELO ry:n toiminnanjohtajaksi 8.1.2018 alkaen. Silvennoinen tulee toimimaan juridisena asiantuntijana elokuvaohjaajien sopimus- ja tekijänoikeusasioissa. Silvennoinen siirtyy av-alalle työsuhdelakimiehen tehtävistä Tekniikan Akateemiset TEK ry:stä.
Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset ja "extended cinema" -konsepti
Selon ohjaajaklubin joulukuun elokuvana nähtiin Hannaleena Haurun käsikirjoittama ja ohjaama Lauri Mäntyvaaran tuheet ripset. Vaikka sää taisteli kärkisijoista "Hirweimmät säät 2017" -listalla, oli Orioniin kahlannut mahtavat 126 elokuvan ystävää, jotka naurureaktioiden määrän perusteella ottivat omakseen elokuvan huumorin.
Henkilöiden ohjaaminen dokumenttielokuvassa on luottamuksen rakentamista
Elokuvaohjaaja Mia Halme ja Ykä Nieminen, yksi elokuvan päähenkilöistä, puhuivat Selon ohjaajaklubilla todellisen elämän henkilön ohjaamisesta ja siitä, miten pystyy puhumaan intiimistä, joskus rajusta elämänvaiheessa avoimesti ja reflektoivasti.
SELO hakee osa-aikaista lakimies-toiminnanjohtajaa
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry hakee osa-aikaista lakimies-toiminnanjohtajaa tammikuusta 2018 lähtien. Hakuaika päättyy 13. marraskuuta.
Ohjaajaklubi 7. marraskuuta: Joka toinen pari / Every Other Couple
Ohjaaja Mia Halmeen vieraaksi saapuu yksi elokuvan päähenkilöistä, Ykä Nieminen. Elokuvan jälkeen Mia ja Ykä keskustelevat siitä millaista on ohjaajan työ, kun kameran edessä ei olekaan näyttelijä vaan todellisen elämän henkilö. Moderoijana Saara Saarela.