Henkilöiden ohjaaminen dokumenttielokuvassa on luottamuksen rakentamista

Joka toinen pari, 2017. Mia Halme ja Ykä Nieminen. Kuva: Saara Saarela.

Joka toinen pari -elokuvan ohjaaja Mia Halme ja Ykä Nieminen, yksi elokuvan päähenkilöistä, olivat Selon ohjaajaklubilla puhumassa todellisen elämän henkilön ohjaamisesta.

Kun pariskunnat Mian ympärillä alkoivat erota, hänelle syntyi pakottava tarve käsitellä aihetta jotenkin. Elokuvaan valikoituvati parit läheltä ja kaukaa, mutta tärkeintä oli pystyä puhumaan intiimistä, joskus rajusta elämänvaiheessa avoimesti ja reflektoivasti. Kun hän haastatteli pareja ensin käsikirjoitusta varten, Miaa yllätti kuinka eri tavoin sitä saattaa muistaa hyvinkin yhteisiksi koettuja asioita.

Äänitetyt haastattelut päätyivät lopulta lähes sellaisinaan elokuvaan ja niistä syntyi elokuvan keskeinen rakenne. Vaikka kokemukset erosta ovat elokuvassa herkkiä ja kipeitä, Mia halusi häivyttää eron ajankohdan ja keskittyä pikemminkin siitä selviämiseen.

Mia avasi myös sitä, kuinka paljon ohjaaja dokumentissa itse asiassa ohjaa. Sitä tekee koko ajan, eikä dokkaristi koskaan "vain seuraa tilannetta tai ole paikalla".  Yhteistyö kuvaajan kanssa on intensiivistä, kuvavalinnoista ja sisällöistä keskustellaan jatkuvasti.

Ykä kertoi kameran takana tottuneena ihmisenä siitä, miltä tuntui olla ensimmäistä kertaa sen edessä ja vielä hyvin henkilökohtaisella alueella. Hän painotti luottamuksen merkitystä ohjaajaan sekä täydellistä avoimuutta ja rehellisyyttä. 

Joka toinen pari, 2017. Mia Halme ja Ykä Nieminen. Kuva: Saara Saarela.

Joka toinen pari, 2017. Ohjaajaklubilla Orionissa 8. marraskuuta Mia Halme ja Ykä Nieminen. Kuva: Saara Saarela.

comments powered by Disqus

Uusimmat julkaisut

Ohjaajaklubi 9. tammikuuta: Joulumaa
Kevään ensimmäisellä Ohjaajaklubilla 9.1.2017, klo 17.00 elokuvateatteri Orionissa nähdään tuoreeltaan elokuva Joulumaa. Ohjaaja Inari Niemi ja näyttelijä Eero Ritala valottavat yhteistyötään. Moderoimassa Alli Haapasalo.
Kaarina Silvennoinen Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry:n toiminnanjohtajaksi
OTM, lupalakimies Kaarina Silvennoinen on valittu SELO ry:n toiminnanjohtajaksi 8.1.2018 alkaen. Silvennoinen tulee toimimaan juridisena asiantuntijana elokuvaohjaajien sopimus- ja tekijänoikeusasioissa. Silvennoinen siirtyy av-alalle työsuhdelakimiehen tehtävistä Tekniikan Akateemiset TEK ry:stä.
Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset ja "extended cinema" -konsepti
Selon ohjaajaklubin joulukuun elokuvana nähtiin Hannaleena Haurun käsikirjoittama ja ohjaama Lauri Mäntyvaaran tuheet ripset. Vaikka sää taisteli kärkisijoista "Hirweimmät säät 2017" -listalla, oli Orioniin kahlannut mahtavat 126 elokuvan ystävää, jotka naurureaktioiden määrän perusteella ottivat omakseen elokuvan huumorin.
Henkilöiden ohjaaminen dokumenttielokuvassa on luottamuksen rakentamista
Elokuvaohjaaja Mia Halme ja Ykä Nieminen, yksi elokuvan päähenkilöistä, puhuivat Selon ohjaajaklubilla todellisen elämän henkilön ohjaamisesta ja siitä, miten pystyy puhumaan intiimistä, joskus rajusta elämänvaiheessa avoimesti ja reflektoivasti.
SELO hakee osa-aikaista lakimies-toiminnanjohtajaa
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry hakee osa-aikaista lakimies-toiminnanjohtajaa tammikuusta 2018 lähtien. Hakuaika päättyy 13. marraskuuta.