Julkaisuja: 2013

Ohjaajaklubilla 30.11. – PYSTYSSÄ

Marraskuun ohjaajaklubilla esitettiin Mara Jelinkon ensimmäinen pitkä elokuva PYSTYSSÄ. Teemana ”omaehtoinen tuotanto” koska kyseisen elokuvan tekotapa on poikkeuksellinen.

Test post

Test post

OHJAAJA-KRIITIKKO-seminaari!

Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO järjestää OHJAAJA-KRIITIKKO -seminaarin lauantaina 11.1. 2014 klo 11-15.30. Paikkana Kino K-13 Helsingin Katajanokalla (Kanavakatu 12).

Ohjaajaklubit jatkuvat keväällä 2014

Kevään klubien päivämäärät!

Blogikirjoituksia Showrunner-seminaarista

Lauri Nurksen ja Pekko Pesosen kirjoitukset aiheesta!

Säätiössä avoinna TUOTANTO- JA KEHITYSJOHTAJAN TEHTÄVÄ

Tuotanto- ja kehitysjohtaja työskentelee toimitusjohtajan alaisuudessa osana elokuvasäätiön johtoryhmää. Hän valmistelee tuotannon ja jakelun tukien budjetin sekä osallistuu strategiseen suunnitteluun.

Ohjaajaklubilla 9.11. – KERRON SINULLE KAIKEN

Klubin teemana ENNAKKOLUULOJA RAVISTELEVAN AIHEEN MATKA IDEASTA ELOKUVAKSI.

PUHETTA OHJAAJAN PALKASTA

SELO ry kutsuu sinut keskustelemaan aiheesta.

Mikä ihmeen showrunner?

Käsikirjoittajien Kilta ja Yleisradio yhdessä Favexin kanssa järjestävät seminaaripäivän Yleisradiossa 15.11. 2013.