Joulumaan dialogia hehkutettiin Ohjaajaklubilla

Inari Niemi ja Eero Ritola ohjaajaklubilla 10. tammikuuta

"Ohjaamiseen pitää voida suhtautua myös tietynlaisena itsensä nöyryytyksenä. Mieluiten olisin hiljainen älykäs tyyppi huoneen nurkassa, mutta on laitettava itsensä rohkeasti likoon ja oltava liikaa ajattelematta esimerkiksi sitä, sanoiko jotain noloa", vastasi ohjaaja Inari Niemi kysyttäessä työn perusteeseistä.

SELOn Ohjaajaklubilla esitettiin tiistaina 10. tammikuuta Niemen Joulumaa-elokuva, minkä jälkeen ohjaaja ja näyttelijä Eero Ritala kertoivat yhteistyöstään.

Yleisöä kiinnosti erityisesti Joulumaan kiitellyn dialogin syntyminen käsikirjoituksesta valkokankaalle. Keskustelussa pureuduttiin dialogiin äänenpainoja myöten, mutta myös esimerkiksi castingiin, näyttelijä-ensemblen yhteistyöhön ja kohtausten rytmin löytämiseen.

comments powered by Disqus

Uusimmat julkaisut

Eläkertaelokuva kunnioittaa historiaa kronikoimatta
Ohjaajaklubin helmikuun elokuvana nähtiin Tom of Finland, jonka jälkeen ohjaaja Dome Karukoski ja leikkaaja Harri Ylönen avasivat yleisölle elokuvan prosessia ja kertoivat kertoivat elokuvanteon kamaluudesta ja ihanuudesta viihdyttävään tyyliinsä.
Ohjeistus alalle ja Selon toimenpiteet seksuaalisen härinnän ehkäisemiseksi julkistettu
Elokuva- ja tv-alan keskeisistä vaikuttajista koostunut työryhmä on saanut valmiiksi ohjeistuksen, jonka tarkoituksena on toimia käytännön työkaluna seksuaalisen häirinnän ehkäisyssä elokuva- ja tv-alalla. Selon hallitus on perustanut työryhmän, joka keskittyy seksuaalisen häirinnän kysymyksiin ohjaajan näkökulmasta. Kevään 2018 aikana Selo järjestää jäsenistölleen koulutuksen, jonka pyrkimyksenä on perehdyttää ohjaajia paremmin esimiesaseman sekä valta-aseman velvoitteisiin ja vastuisiin.
Joulumaan dialogia hehkutettiin Ohjaajaklubilla
Ohjaajaklubilla esitettiin tiistaina 10. tammikuuta Niemen Joulumaa-elokuva, minkä jälkeen ohjaaja ja näyttelijä Eero Ritala kertoivat yhteistyöstään. Yleisöä kiinnosti erityisesti Joulumaan kiitellyn dialogin syntyminen käsikirjoituksesta valkokankaalle.
Ohjaajaklubi 9. tammikuuta: Joulumaa
Kevään ensimmäisellä Ohjaajaklubilla 9.1.2017, klo 17.00 elokuvateatteri Orionissa nähdään tuoreeltaan elokuva Joulumaa. Ohjaaja Inari Niemi ja näyttelijä Eero Ritala valottavat yhteistyötään. Moderoimassa Alli Haapasalo.
Kaarina Silvennoinen Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry:n toiminnanjohtajaksi
OTM, lupalakimies Kaarina Silvennoinen on valittu SELO ry:n toiminnanjohtajaksi 8.1.2018 alkaen. Silvennoinen tulee toimimaan juridisena asiantuntijana elokuvaohjaajien sopimus- ja tekijänoikeusasioissa. Silvennoinen siirtyy av-alalle työsuhdelakimiehen tehtävistä Tekniikan Akateemiset TEK ry:stä.