Historia – Selon 30 vuotta koottu yhteen

Suomen elokuvaohjaajaliiton tultua kolmenkymmenen vuoden ikään, vuonna 2013, heräsi tarve katsoa hieman ajassa taaksepäin. Haluttiin koota yhteen liiton olemassaolon ja perustamisen syitä; miten tähän ollaan tultu ja missä matkan aikana onnistuttu.

Anssi Pulkkisen tekemän selvitystyön aikana ilmeni, ettei kirjallisia dokumentteja liiton toiminnan ensimmäisiltä vuosikymmeniltä ole kattavasti säilynyt. Selvitys pohjaa pääosin SELO:n arkistossa säilyneisiin kokouspöytäkirjoihin, Juha Rosman kanssa tehtyyn haastatteluun, sekä Kari PaljakaltaIlkka Vanteelta ja Heikki Kujanpäältä saatuihin kommentteihin. Tärkeimpänä historiikkityön alullepanijana toimi SELO:n entinen puheenjohtaja Aku Louhimies.

Tämä tiivis historiikki valmistui toukokuussa 2016 ja se voidaan nähdä jonkinlaisena alkusysäyksenä tai työkaluna liiton historian, merkityksen ja identiteetin pohtimiselle myös jatkossa. Langat yhteen nivonut Anssi Pulkkinen on Selon jäsen ja yhdistyksen pitkäaikainen sihteeri, vv. 2010 – 2014.

LINKKI: Historiikki, Selon 30 vuotta

 

Puheenjohtajat vuodesta 1983 lähtien:

  • Mikko Niskanen 1983–1985
  • Juha Rosma 1986–1996
  • Olli Soinio 1996–1999
  • John Webster 1999–2003
  • Kai Nordberg 2003–2006
  • Taru Mäkelä 2006–2008
  • Saara Cantell 2008–2011
  • Aku Louhimies 2011–2014
  • Heikki Kujanpää 2014–2016
  • Saara Saarela 2016–2018
  • Sakari Kirjavainen 2018–2019
  • Saara Cantell 2019–2020
  • Oskari Sipola 2020–2022
  • Hanna Maylett 2022–

Uusimmat julkaisut