Ohjaajaklubilla 24.11. – HÄRMÄ
Marraskuun ohjaajaklubin vieraana oli JP Siili. ”Härmä” (2012) on hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa näkemys väkivaltaisesta veljesriidasta 1800-luvun Pohjanmaalla.
Siili kertoo saaneensa elokuvan idean törmätessään faktaan, jonka mukaan maatilan vanhin poika peri tuolloin koko tilan nuorempien jäädessä tilattomiksi. Heikki Ylikankaan tutkimuksen mukaan puukkojunkkari-ilmiö johtui sosiaalisesta alemmuudentunnosta, kun mahdollisuuksia oman varallisuuden luomiseen ei ollut kaikilla tilallisten pojilla. Asetelmassa oli tarjolla aihio puukkowesterniksi ja rakkaustarinaksi, jossa hyvä ja paha veli käyvät toisiaan vastaan panoksenaan tila ja naapurin kaunis tytär.
Edellinen puukkojunkkarielokuva oli Ilmari Unhon ”Härmästä poikia kymmenen” vuodelta 1950. Aiheeseen tartuttuaan Siili kertoikin jännittäneensä, ehtiikö kukaan muu ”tyhjentää pajatsoa” aiheen tiimoilta.
Elokuvan ajankuvaa puvustuksessa ja lavastuksessa valmisteltiin huolella. VFX supervisor Tuomo Hintikka oli kehittelyssä mukana hyvissä ajoin, joten kohtaukset voitiin edeltä käsin suunnitella niin, että ne olivat ainakin yksityiskohtiensa puolesta totuudellisia elokuvan tapahtuma-ajalle.
Siili kertoi valinneensa elokuvan värimaailman kirkkaat luonnon värit, hohtavan vehreyden, intuitiolla; tarkoitus oli korostaa luonnon voimakasta läsnäoloa kerronnassa. Ihmiset jätettiin tietoisesti harmaan sävyihin ja kalvakammiksi – tappeluiden verijälkiä lukuun ottamatta. Pyrkimyksenä oli korostaa vihreän ja punaisen, vastavärien välistä kontrastia ja tuoda värien dramaturgia osaksi kerrontaa.
Murretta opiskeltiin harjoituksissa yhdessä murreasiantuntijoiden kanssa. Näyttelijöillä oli käytössään myöskin asiantuntijoiden lukemat repliikit, joiden avulla he pystyivät itsenäisesti kertaamaan lausumista. Kuvauspaikalle ei asiantuntijoita kuitenkaan enää tuotu, vaan tärkeämpää oli saada rooleihin pohjalainen asenne – kielen haltuun ottaminen itsevarmuudella, jossa murreopiskelu ei enää kahlinnut.
Elokuva on kuvattu kolmella kameralla, joista kolmatta ohjaaja itse yleensä käytti. Useamman kameran käyttö vapautti Siilin mukaan näyttelijät kuvaustilanteessa. Se vaati kylläkin tavallista tarkemman ennakkosuunnittelun asemien ja valaisun suhteen. Mutta kun usean kameran käyttö on ollut tiedossa jo ennakkosuunnitteluvaiheessa, ei varsinaisia kompromisseja sen vuoksi ole jouduttu tekemään.
Siili kertoi elokuvan saaneen noin 150.000 katsojaa, mikä täytti levittäjän odotukset. Alueellisesti elokuva kiinnosti yleisöä Pohjanmaan ja Hämeen seudulla, mutta pääkaupunkiseudulla oli tulos heikko. Keskustelussa mietittiin, onko epookkielokuvien ylipäätään vaikea tavoittaa nuoria katsojia – onko samastuminen toiseen aikakauteen mahdotonta? Vai olisiko elokuva tavoittanut nuoria aikuisia enemmän, jos sen moraalinen ja juonellinen asettelu olisi ollut vähemmän mustavalkoinen? Onko elokuvayleisö enää valmis ottamaan vastaan perinteisten westernien toistamaa karikatyyristä maailmankuvaa, koska sen välimatka meitä ympäröivään todellisuuteen on kasvanut jo liian suureksi?