Ylen määrärahan indeksikorotuksen säilyttämisen puolesta

Selo osallistui yhdessä Avainryhmän kanssa taisteluun YLEn indeksikorotuksen säilyttämisen puolesta. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat odotetusti kuitenkin torppasivat suunnitellun 6 miljoonan euron korotuksen Ylen budjettiin vuodelle 2015. Asia ratkaistiin siis pienen piirin kesken eli pj-tasolla. Näihin muutamiin kansanedustajiin pyrimme suoraan vaikuttamaan ennen päätöstä.

Päätös tarkoittaa vaikeita aikoja indie-sektorille. YLEn hallituksen puheenjohtaja Kari Neilimon mukaan (MTV3 uutiset 20.3) 6 miljoonasta jopa 5 miljoonaa säästettäisiin vähentämällä indie-ostoja. Tämä tarkoittaa elokuva-alalle n. sadan henkilön eri asteista työttömyyttä vuonna 2015. 

Päätös tulee koskettamaan luonnollisesti myös ohjaajia. 

Siksi pyrimmekin vaikuttamaan, että indeksikorotus 2016 säilytettäisin ja korvamerkittäisiin YLEn indie-ostoihin. Toinen, hieman ongelmallisempi vaihtoehto olisi ehdottaa indeksikorotuksen suuruinen verosumma käytettäväsi erityisen Mediarahaston kautta kaikkien tv-kanavien indieostoihin. Tätä vaihtoehtoa puoltavat erityisesti kokoomuksen ja keskustan eduskuntaryhmien puheenjohtajat.

Oheisena laatimani kirjelmä eduskuntaryhmien puheenjohtajille, Stiina Laakson, Saara Saarelan Aleksi Bardyn ym. avainryhmän jäsenten avittamana. Siitä selviää, mistä oli kysymys ja mitä ehdotimme.

Miten jatkossa etenemme?  Kommentoikaa!

 

Uusimmat julkaisut