Ohjaajaklubilla 12.1. – VUOSAARI
Elokuvaohjaaja Aku Louhimies saapui Orioniin otsikolla ”kerron kaiken”.
Elokuvan idea lähti Akun ja käsikirjoittaja-näyttelijä Mikko Koukin jutusteluista automatkoilla KÄSKYÄ kuvatessa. Työmatkarupattelut sivusivat omia kokemuksia ja elämässä juuri tapahtuneita asioita. Parivaljakko päätti lähteä työstämään omia henkilökohtaisia, kipeitäkin elämäntapahtumiaan. Heti kohta mukaan pyydettiin Mikon vaimo, kirjailija Niina Repo.
Käsikirjoitus eteni keskustelujen ja kohtausten keksimisten kautta. Kaikki keksivät, kaikki kirjoittivat; sanoista ruudulle vastasi kuitenkin ehkä eniten Niina. Aku tosin mietti, että elokuvan käsikirjoitus syntyi juuri keskinäisissä keskusteluissa.
Elokuvan nimi Vuosaari tuli Akun mukaan hänelle tutusta ympäristöstä, mutta on symboli mille tahansa suomalaiselle lähiölle.
Tuottajaksi Aku halusi Liisa Penttilän ja koska Liisa oli samoihin aikoihin lyöttäytymässä yhteen Pauli Pentin tuotantoyhtiön kanssa, tuli Pauli luonnollisesti toiseksi tuottajaksi. Venäjältä löytyi tuottaja, jolle Aku esitteli elokuvansa rakenteen olevan ”sinfoniaalista”. Tuottajalle tämä riitti eikä Akulle esitetty vaatimuksia venäläisestä näyttelijästä, tuotantoihmisestä saatikka muutoksista käsikirjoitukseen – ainoa vaatimus oli: ”Tee hyvä elokuva”. Sen Aku luonnollisesti lupasi tehdä.
Ennakkovalmistelut veivät hieman tavallista enemmän aikaa johtuen kuvauspaikkojen lukumäärästä. Näyttelijävalinnat Aku teki otteella: ”kuka on vapaa sinä päivänä, jolloin kyseisen roolihenkilön kohtaukset kuvataan”. Toki muutamat mielessä olleet näyttelijät Aku oli buukannut jo aiemmin.
Lapsinäyttelijät valittiin lyhyellä varoitusajalla, koska muutamassa kuukaudessa lapsen kasvu ja kehitys voi olla jo huomattava – osin tästä syystä Aku myös pestasi kaksi omaa lastaan rooleihin. Kuten aikuiset, myös lapsinäyttelijät saivat osakseen rankkoja ja herkkiä rooleja. Aku kertoi, että esim. koulukiusaamiskohtaus, jossa monta poikaa sylkee kohti kiusattua saaden tämän itkemään, harjoiteltiin niin, että jokainen oli vuoronaan keskellä, vastaanottamassa ja kokemassa kiusattuna olon. Tämä synnytti sen, että kun kohtaus saatiin kuvattua, ”kiusaajat” kehuivat, miten hienosti ”kiusattu” hoiti osansa. Näin yritettiin välttää pahan olon syntymistä nuorelle näyttelijälle tekemästään työstä. Lapsinäyttelijöillä oli myöskin aina aikuinen, joka huolehti heistä kuvauksen jälkeen ja puhelinyhtes Akuun oli aina auki, jos jotakin yllättävää jälkireagointia olisi tullut esille.
Syöpää sairastavan äidin tyttären itkukohtaus esim. oli kuvattu kuvauspäivän lomassa, kun nelivuotias sai normaalin päivittäisen kiukkukohtauksensa. Leikkaamalla kohtaus elokuvan tarkoitusta varten oikeiden kuvien väliin saatiin tarina kulkemaan oikein.
Castauksen nurjaa puolta Aku koki silloin, kun jo kuvattu vapaa-ottelijan tarina ei käsikirjoituksen mukaan tuntunutkaan millään istuvan kokonaisuuteen. Ohjaajan ikävimpiä hetkiä on soittaa näyttelijöille ja kertoa ”valitettavasti et tällä kertaa olekaan valmiissa elokuvassa, sillä joudun jättämään koko episodin pois.” Loppuviimeksi tässä kaikki kääntyi hyvin: irrotettu episodi on työstetty nyt 8-pallo –nimiseksi elokuvaksi.
Elokuvan musiikin kanssa oltiin pitkään hakusessa: yllättävästi alun alkujaan mieleinen musiikkikappale kohosi hinnaltaan liian suureksi bändin suosion myötä – toisaalta taas Robbie Williamsin Feel mahtuikin budjettiin. Feelin keskeiset lauseet on tuotu tekstiplanssina elokuvan loppuun: ” I just wanna feel real love, feel the home that I live in. Tätä ajatusta Aku halusi elokuvassaan katsoa eri kulmista: millaista on suomalaisessa kodissa tänä päivänä. Voisiko siellä kokea myös rakkautta.