Ohjaajaklubilla 7.9. – LAULU KOTI-IKÄVÄSTÄ

Syksyn myötä Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry:n ohjaajaklubi käynnistyy jälleen! Syksyn ensimmäisellä SELO ry:n
järjestämällä ohjaajaklubilla 7.9. esitetään
Mika Ronkaisen elokuva LAULU KOTI-IKÄVÄSTÄ!

Elokuvanäytös alkaa klo 13.

Elokuvan jälkeen pidetään keskustelu päivän teemasta, vieraana elokuvan
ohjaaja Mika Ronkainen. Klubin teemana on KUINKA TEHDÄ ROADMOVIEMUSIKAALIDOKKARI?

Lauantaina 7. syyskuuta
Elokuvateatteri Orionissa (Eerikinkatu 15, Helsinki)

Tilaisuuteen on vapaa pääsy!
Tervetuloa!
Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry
www.selo.fi

 

Lisätietoja elokuvasta:

Pituus: 90min.

Nelikymppinen entinen muusikko Kai Latvalehto matkustaa isänsä Taunon kanssa Oulusta Göteborgiin päästäkseen takaisin maisemiin, joissa he asuivat 1970-luvulla – koko Kain lapsuuden aina murrosikään saakka. Pojan ja isän automatka muuttuu musiikilliseksi retkeksi yhteiseen tunnemuistiin ja suomalaissiirtolaisuuden historiaan: häpeään, syyllisyyteen, rikollisuuteen, alkoholismiin, ja perhesalaisuuksiin. "Laulu koti-ikävästä" kertoo isän ja pojan tarinan, mutta samalla se kertoo niiden 600 000 suomalaisen tarinan, jotka muuttivat 1960- ja 70-luvuilla Ruotsiin pakoon Suomen työttömyyttä. Noin 200.000 heistä palasi myöhemmin takaisin Suomeen – kuten tekivät myös Tauno ja teini-ikäinen Kai. "Laulu koti-ikävästä" luo oman ainutlaatuisen elokuvagenrensä. Vaikka se on puhdasverinen dokumenttielokuva, se on myös road movie ja musikaali. Musiikillisen selkärangan elokuvalle luo suomalaissiirtolaisten 1970-luvulla kirjoittamat kappaleet, joita elokuvassa esittävät livenä toisen sukupolven ruotsinsuomalaiset muusikot.

Uusimmat julkaisut