Ohjaajaklubilla 30.11. – PYSTYSSÄ
Marraskuun ohjaajaklubilla esitettiin Mara Jelinkon ensimmäinen pitkä elokuva PYSTYSSÄ. Teemana ”omaehtoinen tuotanto” koska kyseisen elokuvan tekotapa on poikkeuksellinen: kokonaisbudjetti 7000e ja toteutus kokonaan talkootyöllä. Mara on itse ammatiltaan kuvaaja, mutta kokee myös ohjaamisen itselleen tärkeäksi ilmaisukeinoksi.
Elokuvan käsikirjoitus syntyi nopeasti. Mara työsti ensin henkilöitä näyttelijä Heidi Lindénin kanssa ja pyysi sitten käsikirjoittajaksi Eira Virekosken, jonka kanssa kuvausversio syntyi vajaassa neljässä kuukaudessa. Kuvauspäiviä elokuvassa oli n. 20 ja pari pick up päivää. Jälkitöitä tehtiin muiden töiden ohella pari vuotta.
Talkootyö oli koko työryhmälle alusta asti täysin selvää: edessä oli kesä, eikä kollegoilla ollut töitä. Mara kasasi työryhmän tuntemistaan ammattilaisista ja alan opiskelijoista jotka kaikki halusivat olla mukana omalla työpanoksellaan. Kukaan ei saanut palkkaa, mutta jokainen sitoutui aikatauluun. Maran mielestä oli tärkeää kunnioittaa työryhmää kaikin tavoin, muistaa että he ovat jokainen, näyttelijöitä myöten, tässä mukana ”omalla riskillä”.
Talkootyönä tehty elokuva oli mahdollista myös siksi, koska Maralla on omaa kamera- ja valokalustoa. Jälkitöissä käytetyt yksiköt (leikkaus ja ääni) olivat myös omia. Mitään ei tarvinnut vuokrata ulkopuolelta.
Omaehtoisen tekemisen parhaita puolia Maran mielestä on nimenomaan vapaus. Vapaus toteuttaa vain omaa näkemystä ja vapaus budjetista, sen asettamista työehdoista ja rajoitteista. Päivien pituudet pyrittiin kuitenkin pitämään ”rajoissa”, eikä pahoja ylityksiä tullut. Ja vielä kun rahoittajia ei ollut, ei myöskään ollut tilivelvollinen kenellekään, eikä mitään tarvinnut hyväksyttää. Ei käsikirjoitusvaiheessa eikä jälkityövaiheessakaan. Ja täytyy myöntää, että tämä kuulostaa hyvin vapauttavalta, kun normaalisti ohjaaja joutuu kuulemaan ja ottamaan huomioon niin monia, toisistaan hyvinkin eriäviä mielipiteitä elokuvastaan joka työvaiheessa.
Vaikeinta taas oli itse tuottaminen: tuotannon hallinta ja varsinkin jälkitöiden aikatauluttaminen ja työn puskeminen eteenpäin. Ne venyivät monesta syystä, eikä yhtäkkiä ollutkaan helppoa yksin organisoida kuvausten jälkeisiä työvaiheita. Ja kun elokuva vihdoin valmistui, pari vuotta odotettua myöhemmin, oli vaikea löytää aikaa ja resursseja esimerkiksi markkinointiin.
Mara halusi myös painottaa sitä, ettei todennäköisesti tule tekemään toista elokuvaa samalla tavalla. Talkootyössä on hyvät puolensa, mutta keskustelu kengännauhabudjettielokuvista on hänen mielestään aiheellista ja paikallaan. Mara ohjasi elokuvan kuvaajantöiden ohella, eikä kenties enää saisi toistamiseen koko työryhmää tekemään ilmaiseksi hänelle töitä. Mutta samalla me kaikki tiedämme, että kotimaisen elokuvan rahoitusprosessi on edelleen jähmeä ja usein aivan liian pitkä prosessi, että joskus sitä on hyvä vain ryhtyä tekemään, eikä jäädä odottamaan vuoroaan.