Ohjaajaklubilla 13.4. TUNTEMATON PAKOLAINEN

Hamy Ramezan: Tuntematon pakolainen, 2016. Ohjaajaklubi 13.4.2016.

Kavin (Kansallinen audiovisuaalinen arkisto) ja Selon yhteistyössä järjestämillä kevään viimeisillä ohjaajaklubeilla keskitytään ajankohtaisiin aiheisiin, kuten pakolaisuuteen.

Ohjaajaklubilla elokuvateatteri Orionissa 13. huhtikuuta kello 17.00 nähdään dokumenttielokuva TUNTEMATON PAKOLAINEN, jonka jälkeen Heikki Kujanpää jututtaa ohjaaja Hamy Ramezania ja leikkaaja Katja Pällijeffiä. Aiheena tällä kertaa elokuvan moraali, ihmisten representaatio ja yhteiskunnallinen vastuu.

Marraskuussa 2015 kuvattu dokumenttielokuva kuljettaa katsojan pakolaisten matkassa halki Euroopan. Kanssakulkijana toimii radiopersoona, koomikko Ali Jahangiri.

Tuntemattoman pakolaisen ensi-ilta television puolella oli Ylen Dokumenttiprojektissa 21.3.2016. Sitä ennen elokuvaa esitettiin teatterikiertueella, joka alkoi Tampere Film Festivalista, jossa se voitti yli 30-minuuttisten sarjan pääpalkinnon. Näytös on elokuvan toinen teatteriesitys Helsingissä.

Huomio, tekstitys englanniksi.

SELOn jäseniä pyydetään näyttämään korttinsa kassalla lippua hakiessaan tilastollisista syistä. Vapaa pääsy. 

Tervetuloa!

https://kavi.fi/fi/elokuva/1565764-tuntematon-pakolainen

Hamy Ramezan: Tuntematon pakolainen, 2016.

Uusimmat julkaisut