Ohjaajaklubi 10. huhtikuuta: Ikitie

Ikitie 2017 AJ Annila

SELO:n ohjaajaklubin huhtikuun elokuvana nähdään AJ Annilan Ikitie. Esityksen jälkeen elokuvan ohjaaja ja kuvaaja Rauno Ronkainen kertovat kuvakerronnan keskeisistä lähtökohdista ja epookkielokuvan sudenkuopista. Keskustelua moderoi elokuvaohjaaja Alli Haapasalo.

Synopsis

Jussi Ketola haetaan yöllä kotoaan ja kuljetetaan mustien autojen kyydissä itärajan pintaan. Rajalla Ketola aiotaan ampua, mutta hän pääsee livahtamaan murhaajiltaan ja juoksee yli rajan Neuvostoliiton puolelle. Rajan takana Neuvostoliiton valtiollinen poliisi, NKVD, antaa hänelle uuden henkilöllisyyden, työpaikan kolhoosista ja järjestää uuden vaimon. Yhdessä vapaaehtoisesti Karjalaan saapuneiden amerikkalaisten kanssa Ketola rakentaa työläisten paratiisia. Stalinin vainojen myötä paratiisi muuttuu helvetiksi, jossa Ketola mieluummin ottaisi kuulan kalloonsa kuin eläisi, mutta kuolemaapa hänelle ei sallita. Hän näkee ja kokee asioita, joita ei tosiksi uskoisi elleivät ne niitä olisi.

Uusimmat julkaisut