Ohjaajaklubi 8. toukokuuta: Tokasikajuttu

Tokasikajuttu (2017, Passi & Kärkkäinen)

Toukokuun ohjaajaklubilla 8.5. klo 17.00 nähdään dokumenttielokuva Tokasikajuttu (2017), joka kertoo punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivistä. Vuonna 2012 valmistunut Kovasikajuttu (2012) kertoi bändin alkuajoista ja ilmiön syntymisestä. Tokasikajuttu kertoo yhtyeen monenlaisia haasteita kohtaavasta tiestä Suomen karsinnoista Wieniin Eurovision laulukilpailun karsintoihin. 

Ohjaajaklubilla elokuvasta ja sen tekemisestä keskustelevat elokuvan toinen ohjaaja Jukka Kärkkäinen sekä kulttuuripajan ohjaaja Kalle Pajamaa Lyhty ry:stä. Keskustelun aiheena on dokumenttiohjaajan suhde kuvaamaansa yhteisöön. Keskustelun moderoi elokuvaohjaaja Ulla Heikkilä.

Näytös on toteutettu yhteistyössä KAVIn kanssa. SELOn jäsenet pääsevät näytökseen ilmaiseksi. Ohjaajaklubia tukee AVEK.

Tokasikajuttu 2017 Kärkkäinen Passi

Uusimmat julkaisut