Hölmö nuori sydän vaikutti

Huhtikuun ohjaajaklubilla 10.4.2019 esitettiin Selma Vilhusen elokuva Hölmö nuori sydän, joka keräsi Kino Reginaan ilahduttavan määrän yleisöä. Vilhusen kanssa elokuvan tekemisestä oli kertomassa Kirsikka Saari, joka sai elokuvan käsikirjoituksesta tänä keväänä Jussi-palkinnon. Keskustelutilaisuuden otsikkona oli “Maailmasta kohti kameraa – miten todellisuus vaikuttaa elokuvaan?” Keskustelunaihetta lähestyttiin monesta eri näkökulmasta: Vilhunen kertoi erityisesti nuorten näyttelijöiden, Jere Ristsepän ja Rosa Honkosen, suuresta vaikutuksesta elokuvan lopputulokseen. Näyttelijävalintojen myötä elokuvan annettiin muokkaantua tekijöidensä näköiseksi. Samoin kuvauspaikat ja Itä-Helsingin todellisuus muokkasivat elokuvan kerrontaa.  Kirsikka Saari puolestaan kertoi käsikirjoituksen syntyhistoriasta ja työprosessista, jonka osana Saari haastatteli useita nuoria.

Elokuva herätti paljon yleisökysymyksiä ja keskustelua, ja monet halusivat kiittää vaikuttavasta elokuvaelämyksestä. Lisäksi yleisöä kiinnosti elokuvantekijöiden tapa käsitellä äärioikeistolaista mielenmaisemaa. Lopuksi elokuvantekijöiltä tiedusteltiin kirosanojen määrästä elokuvassa: Vilhunen myönsi, että joskus häntä itseäänkin järkyttää se, miten usein elokuvassa sanotaan “vittu”.

– Ulla Heikkilä

ptr_soft

  • Ohjaajaklubi järjestetään yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston, KAVIn kanssa kahdeksan kertaan vuodessa, syyskuusta huhtikuukun, kuukauden toisena keskiviikkona kello 17.00 alkaen. Paikkana on elokuvateatteri Regina, kirjastotalo Oodissa. Liput myy Regina https://kavi.fi/fi/elokuvasarja/ohjaajaklubi-2 .

Uusimmat julkaisut