Dokumenttielokuva Aatos ja Amine ihastutti katsojat kyyneliin saakka

Reetta Huhtanen

Maaliskuun Ohjaajaklubilla 11.3.2020 Kino Reginassa esitettiin suuren
festivaalimenestyksen saavuttanut dokumenttielokuva Aatos ja Amine (2019).
Elokuva kertoo Brysselin Molembeekin kaupunginosassa asuvista 6-vuotiaista
naapuruksista, jotka pohtivat eri jumalien olemassaoloa. Klubin vieraana oli
elokuvan ohjaaja Reetta Huhtanen.

Keskustelun aiheena oli dokumenttielokuvan käyntiin lähteminen. Tämän
elokuvan kohdalla käynnistyminen oli poikkeuksellisen nopeaa, mikä johtui
kuvattavien iästä. Reetta Huhtanen kertoi elokuvansa kansainvälisen
tuotannon vaiheista ja, millaista oli elokuvan leikkaaminen sekä äänisuunnittelu
eri maissa. Elokuvasta vaikuttunut yleisö esitti paljon kysymyksiä ja ilman
aikarajaa keskustelu olisi venynyt monituntiseksi.

Elokuvaohjaaja Oliwia Tonteri (oik.) haastattelee ohjaaja Reetta Huhtasta kansainvälisen dokumenttielokuvatuotannon haasteista ja opeista.

Kevään viimeinen ohjaajaklubi, Zaida Bergrothin Marian paratiisi, on peruttu. Syksyn Ohjaajaklubeista kerrotaan, heti kun tiedetään milloin elokuvateatterit aukeavat ja miten ohjelmistot asettuvat siirtojen ja peruutusten jälkeen.

Uusimmat julkaisut