Ohjaajaklubeja jo 20 vuotta

Jari Sedergren KAVI

KAVIn erikoistutkija Jari Sedergren on usein toivottanut yleisön tervetulleeksi ohjaajaklubille.

SELOn ohjaajaklubi on Suomen elokuvaohjaajaliitto SELOn ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin, KAVIn, yhdessä tuottama esityssarja, joka on osa Keskustakirjasto Oodissa sijaitsevan elokuvateatteri Reginan ohjelmistoa. Ohjaajaklubeja tukee Avek.

Ensimmäinen SELOn ohjaajaklubi järjestettiin “Keskiviikkoklubin” nimellä syyskuussa 2002. Paikkana oli tuolloin elokuvataiteenlaitoksella, Hämeentiellä sijainnut Marilyn-sali. Klubin tarkoituksena oli antaa SELOn jäsenille mahdollisuus keskustella uusista kotimaisista elokuvista ohjaajan kanssa pian elokuvan ensi-illan jälkeen. Ohjaajaklubien sarjan aloitti Saara Saarelan elokuva Hengittämättä ja nauramatta, draamaelokuva työ- ja ihmissuhdekoukeroiden rasittamasta sarjakuvapiirtäjästä. Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, syyskauden avauselokuvana nähdään John Websterin The Happy Worker, dokumenttielokuva työelämän nurinkurisuuksista.

Ohjaajaklubi avautui myöhemmin koko elokuva-alalle Cinema Orionin lauantaimatineanäytöksissä ja lopulta klubeista on tullut yleisölle avoin SELOn ohjaajaklubi -sarja, joka sisältyy Kino Reginan ohjelmistoon. Näytöksiä on vuosittain yhteensä kahdeksan ja ne pidetään kuukauden toisena keskiviikkona kello 17.00 alkaen. Elokuvan jälkeen elokuvan pituudesta riippuen 30–45 minuutin moderoitu keskustelu, joka päättyy viimeistään kello 19.30.

Mahdollisuuksien mukaan elokuvat näytetään englanninkielisin tekstityksin.

Klubi keskittyy kokonaan ohjaajan työhön ja näkökulmaan, vaikka vieraana olisi ohjaajan lisäksi joku muu taiteellisten työryhmien vastaavista. Keskustelun moderoi ohjaajakollega ja sillä on ennakkoon sovittu teema. Yleisön toivotaan osallistuvan keskusteluun.

SYKSY 2022:
14.09.2022 Syyskuu: The Happy Worker (FI 2022) vieraana John Webster
12.10.2022 Lokakuu: Tytöt Tytöt Tytöt (FI 2022) vieraana Alli Haapasalo
09.11.2022 Marraskuu: Pahanhautoja (FI 2022) Hanna Bergholm
14.12.2022 Joulukuu: Metsurin tarina (FI 2022) vieraana Mikko Myllylahti

TALVI-KEVÄTKAUSI 2023:
11.01.2023 Tammikuu: Veden vartija (FI 2022) vieraana Saara Saarela
08.02.2023 Helmikuu: Huonot naiset (FI 2022) vieraana Niklas Lindgren
08.03.2023 Maaliskuu: Supercool (2021) vieraana Teppo Airaksinen
12.04.2023 Huhtikuu: Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja (FI 2022) vieraana Susanna Helke

SELOn ohjaajaklubeja rahoittaa Avek

Uusimmat julkaisut