Avaimet onneen: ohjaajan ja tuottajan välinen yhteistyö
SELO järjesti 30.3.2019 Selontekoklubin, jonka aiheena oli hyvä tuottaja-ohjaaja -yhteistyö. Tilaisuudessa olivat puhumassa tuottajat Jarkko Hentula, Mika Ritalahti, Jussi Rantamäki ja Miia Haavisto. Yleisöksi oli kutsuttu SELO:n, Sunklon ja Näyttelijäliiton jäseniä, jotka olivat saaneet esittää kysymyksiä myös etukäteen.
Tilaisuuden alussa jokainen tuottaja kertoi vuorollaan urastaan, elokuvistaan ja omista kokemuksistaan eri ohjaajien kanssa. Puheenvuorot olivat avoimia, syväluotaavia ja paikoin myös itsekriittisiä. Jos puheenvuoroista pitäisi hakea yhteisiä nimittäjiä, mieleen nousisivat kenties vanhat viisaudet kommunikaation merkityksestä ja sen varmistamisesta, että kaikki ovat tekemässä samaa elokuvaa.
Tilaisuuden loppuosa oli pyhitetty paneelikeskustelulle, jota moderoi Mari Rantasila. Keskustelussa käsiteltiin sekä ennakkoon lähetettyjä että paikan päällä esitettyjä yleisökysymyksiä. Kiivainta keskustelua synnytti Kopiosto-korvauksiin liittyvä monihaarainen kokonaisuus. Sekä ohjaajat että tuottajat pääsivät purkamaan tuntojaan aiheen tiimoilta, mutta kuin ihmeen kaupalla keskustelu pysyi sivistyneenä ja jopa hyväntuulisena. Mika Ritalahtea lukuun ottamatta tuottajat olivat hyvin selkeäsanaisia siinä, että he tarvitsevat tekijöiltä kaikki oikeudet voidakseen oikeasti hyödyntää teosta kaupallisesti. Kaikki painottivat sitä, että teoksen myynti hyödyttää taloudellisesti kaikkia, myös ohjaajia, ja että tekijänoikeudenluovutuksesta myös maksetaan osana ohjaajapalkkioita. Mika Ritalahti näyttäytyi tässä kysymyksessä muita “tekijämielisempänä” siinä mielessä, että hän korosti puheenvuorossaan tekijöiden oikeutta järjestäytymiseen ja kollektiiviseen oikeudenhallintaan. Kaikki pitivät verkkotallennepalvelumaksujen välimiesoikeudenkäyntiä lopulta positiivisena asiana: alaa hiertäneeseen kiistaan saadaan viimein ratkaisu, josta ei voi valittaa, ja hyvä niin. Edelleenlähettämiskorvauksia koskeviin erimielisyyksiin ei vaikuttanut olevan ihan yhtä selvää ratkaisua näköpiirissä.
Lisäksi tilaisuudessa puhuttiin muun muassa final cutiin liittyvistä kysymyksistä. Tämä ei kuitenkaan näyttäisi enää herättävän yhtä voimakkaita intohimoja kuin menneinä vuosina – alalle vaikuttaa vakiintuneen tietynlainen konsensus siitä, että “henkinen final cut” on aina ohjaajalla siitä huolimatta, että sopimusteknisesti final cut siirtyykin yhtä lailla vakiintuneesti tuotantoyhtiölle. Kukaan keskustelijoista ei muistanut uraltaan isoja final cutiin liittyviä vääntöjä.
Ohjaajan ja tuottajan välinen sisällöllinen ja taiteellinen yhteistyö jäi keskustelussa ehkä vähän Kopiosto- ja muiden sopimuskysymysten jalkoihin. Hyvän ja riittävän kommunikaation merkitystä ei voi kuitenkaan korostaa tarpeeksi; tuottajilla vallitsi yksimielisyys siitä, että ohjaajan ja tuottajan välinen suhde on poikkeuksellisen merkityksellinen ja herkkä ihmissuhde, oli se sitten puhtaasti työsuhde tai myös henkilökohtaisen elämän puolelle ulottuvaa ystävyyssuhde.
– Ulla Heikkilä