Marraskuun ohjaajaklubilla Pahanhautoja

Hanna Bergholm

Ohjaaja Hanna Bergholm. Kuva: Andrejs Strokins.

Marraskuun ohjaajaklubilla (keskiviikkona 9.11.2022 kello 17.00 alkaen) nähdään elokuva Pahanhautoja. Näytöksen jälkeen Oliwia Tonteri haastattelee kollegaansa, elokuvan ohjaajaa Hanna Bergholmia. Tilaisuus päättyy  viimeistään kello 19.30.

“Ohjaaja kertoo omasta näkökulmastaan elokuvan kehittelyprosessista ja Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen budjetin kokoon saamisesta. Lisäksi kuullaan elokuvan maailman luomisesta: kuinka hirviöhahmo toteutettiin ja miten pääosan lapsinäyttelijä valittiin.”

PAHANHAUTOJA

Animatronic Designer Gustav Hoegen ja ohjaaja Hanna Bergholm. Kuva: Andrejs Strokins.

Animatronic Designer Gustav Hoegen ja ohjaaja Hanna Bergholm. Kuva: Andrejs Strokins.

Kino Reginan (Keskustakirjasto Oodi) lippukassa aukeaa puolituntia ennen päivän ensimmäistä näytöstä.

SELOn ohjaajaklubit järjestetään yhteistyössä KAVIn kanssa ja niitä tukee AVEK.

Elokuvat pyritään mahdollisuuksien mukaan näyttämään kansainvälisinä versioina englanniksi tekstitettyinä.

Uusimmat julkaisut