Vuoden elokuvaohjaaja 2013 -palkinto Simo Haliselle!

 

Suomen elokuva-alan ammattipalkinnot myönnettiin torstai-iltana ravintola Dubrovnikissa Helsingissä.  Palkinnot jaettiin Kotimaisen elokuvan viikon päättäneessä gaalassa. Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry ojensi arvostetun Vuoden elokuvaohjaaja -palkinnon Simo Haliselle, hänen vuoden alussa ensi-iltaan tulleesta näytelmäelokuvastaan Kerron sinulle kaiken. Ansiokasta elokuvaa kuvailtiin seuraavasti:

”Vuoden elokuvaohjaajaksi valitaan ohjaaja, jonka tuorein ohjaustyö on koskettava, hauska ja mukaansatempaava. Yksi kotimaisen elokuvavuoden helmistä. Se on hienosti kirjoitettu ja rytmitetty, taidolla ohjattu, ja pääosassa on kotimaisen elokuvan valtavirtaan verrattuna poikkeuksellinen naispäähenkilö. Elokuva on puheenvuoro suvaitsevaisuuden ja ennakkoluulottomuuden puolesta, joita nyt juuri pitääkin korostaa. Pelkästään elokuvan viimeinen repliikki "isä, sun meikit valuu" ansaitsee oman palkintonsa.”

Palkinnon merkitystä tekijälle korostaa erityisesti se, että tunnustus tulee nimenomaan muilta kollegoilta. Halinen olikin saamastaan arvostuksesta otettu, kääntäen kuitenkin samalla katseensa suomalaisen elokuvan yleisöihin. Halinen kysyy olisiko mielekkäämpää hyväksyä se, että kansallinen elokuvatuotantomme tuottaa sekä kansallista että kansainvälistä yleisöä kiinnostavia elokuvia, selkeästi eriytyneemmältä pohjalta? Hän peräänkuuluttaa keskustelua siitä, millaisin keinoin elokuvamme voisivat puhutella jatkossa laajempia kansainvälisiä yleisöjä. Tämä koskee niin aihevalintoja, käsikirjoitusten taiteellista laatua, kuin ohjaustyötä, tuotantorakenteita sekä murrostilassa olevia jakelukanavia.

Uusimmat julkaisut