Säätiössä avoinna TUOTANTO- JA KEHITYSJOHTAJAN TEHTÄVÄ


 
 
Säätiössä on avoinna:
 
TUOTANTO- JA KEHITYSJOHTAJAN TEHTÄVÄ
 
Tuotanto- ja kehitysjohtaja työskentelee toimitusjohtajan alaisuudessa osana elokuvasäätiön johtoryhmää. Hän valmistelee tuotannon ja jakelun tukien budjetin sekä osallistuu strategiseen suunnitteluun. Työtehtäviin kuuluu myös toimialan kansainvälisen rahoituksen ja tulonmuodostuksen edistäminen elokuvatuotannosta jakeluun. Kansainvälinen työtehtävä edellyttää myös matkustamista.
 
Toivomme hakijalta:
 
         Ymmärrystä elokuvajakelun murroksen haasteista ja mahdollisuuksista
         Näkemystä uuden teknologian roolista elokuvan ja yleisön kohtaamisessa
         Vahvaa kokemustaustaa luovista prosesseista ja niiden rahoituksesta
         Kykyä toimia asiantuntijaorganisaation johtotehtävissä sekä lähiesimiehenä
         Hyviä vuorovaikutustaitoja
         Hyvää suullista ja kirjallista esitystaitoa englanniksi
 
Tarjoamme tilaisuuden työskennellä kukoistavan ja voimakkaasti kansainvälistyvän elokuva-alan näköalapaikalla positiivisessa ja tiiviissä työyhteisössä. Tehtävä on määräaikainen, enintään viisi vuotta.
 
Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen tulee toimittaa 29.11.2013 klo 16 mennessä osoitteeseen Suomen elokuvasäätiö, toimitusjohtaja Irina Krohn, Kanavakatu 12, 00160 Helsinki TAI sähköpostitse: irina.krohn(at)ses.fi <http://ses.fi/> .
 
 
Tiedustelut:

toimitusjohtaja Irina Krohn
p. (09) 6220 3023 (puhelinajat: pe 15.11. klo 10–12, ke 20.11. klo 12.30–14.30 ja ke 27.11. klo 10–12)
 
 

Uusimmat julkaisut