Vuoden elokuvaohjaaja 2020 on Jenni Toivoniemi
Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry on jäsenäänestyksellä valinnut Vuoden Elokuvaohjaajaksi 2020 Jenni Toivoniemen, jonka alkusyksystä julkaistu esikoiselokuva Seurapeli herätti kollegojen ihailun.
”Kukaan ei varmaan olisi etukäteen valinnut pitkään valmistellun elokuvansa ensi-illaksi tätä vuotta, mutta tällaisen vuoden monet poikkeuksellisen korkeatasoiset kotimaiset elokuvat kuitenkin saivat. Kollegoilta saatu tunnustus tuntuu tänä vuonna erityisen hienolta”, Jenni Toivoniemi kiittää saamastaan huomionosoituksesta.
“Hallittu kokonaisuus”, “virheetöntä, todellista auteur-elokuvaa”, “loistavalla rytmillä ohjattu bergmanilainen piirileikki”, ovat muutamia elokuvaohjaajien Toivoniemen teoksesta äänestyksen yhteydessä jättämiä kommentteja.
Jenni Toivoniemi on Seurapelin lisäksi yksi palkitun Tottumiskysymys-elokuvan ja Yksittäistapaus-lyhytelokuvasarjan ohjaajista.
”Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO onnittelee!”, liiton puheenjohtaja Oskari Sipola toivottaa jäsenistön puolesta.
Elokuvaohjaajat valitsivat Vuoden elokuvaohjaajan joukostaan nyt 17. kerran.
Vallitsevan COVID-19-pandemiatilanteen takia palkintotilaisuutta ei ole järjestetty. Elokuvaohjaaja on vastaanottanut palkinnon kukkineen kotonaan.
- Vuoden elokuvaohjaajat vuodesta 2004 alkaen: https://selo.fi/vuoden-elokuvaohjaaja-palkitut
- Seurapeli nähdään ohjaajaklubilla Kino Reginassa (Oodi) keskiviikkona 10. helmikuuta kello 17.00 alkaen koronarajoitusten niin salliessa
Tiedustelut: Chia Koskinen, chia.koskinen@selo.fi, 050 539 0951