Julkaisuja: Tapahtumat

Ohjaajaklubi 13. maaliskuuta: Nokia Mobile – matkapuhelimen tarina

Ohjaajaklubilla nähdään Arto Koskisen dokumenttielokuva Nokia Mobile – matkapuhelimen tarina. Mukana ohjaajan kanssa keskustelemassa elokuvan leikkaaja Joona Louhivuori teemalla “poliittisen elokuvan tekeminen juuri nyt”.

Elämäkertaelokuva kunnioittaa historiaa kronikoimatta

Ohjaajaklubin helmikuun elokuvana nähtiin Tom of Finland, jonka jälkeen ohjaaja Dome Karukoski ja leikkaaja Harri Ylönen avasivat yleisölle elokuvan prosessia ja kertoivat kertoivat elokuvanteon kamaluudesta ja ihanuudesta viihdyttävään tyyliinsä.

Joulumaan dialogia hehkutettiin Ohjaajaklubilla

Ohjaajaklubilla esitettiin tiistaina 10. tammikuuta Niemen Joulumaa-elokuva, minkä jälkeen ohjaaja ja näyttelijä Eero Ritala kertoivat yhteistyöstään. Yleisöä kiinnosti erityisesti Joulumaan kiitellyn dialogin syntyminen käsikirjoituksesta valkokankaalle.

Ohjaajaklubi 9. tammikuuta: Joulumaa

Kevään ensimmäisellä Ohjaajaklubilla 9.1.2017, klo 17.00 elokuvateatteri Orionissa nähdään tuoreeltaan elokuva Joulumaa. Ohjaaja Inari Niemi ja näyttelijä Eero Ritala valottavat yhteistyötään. Moderoimassa Alli Haapasalo.

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset ja “extended cinema” -konsepti

Selon ohjaajaklubin joulukuun elokuvana nähtiin Hannaleena Haurun käsikirjoittama ja ohjaama Lauri Mäntyvaaran tuheet ripset. Vaikka sää taisteli kärkisijoista “Hirweimmät säät 2017” -listalla, oli Orioniin kahlannut mahtavat 126 elokuvan ystävää, jotka naurureaktioiden määrän perusteella ottivat omakseen elokuvan huumorin.

Henkilöiden ohjaaminen dokumenttielokuvassa on luottamuksen rakentamista

Elokuvaohjaaja Mia Halme ja Ykä Nieminen, yksi elokuvan päähenkilöistä, puhuivat Selon ohjaajaklubilla todellisen elämän henkilön ohjaamisesta ja siitä, miten pystyy puhumaan intiimistä, joskus rajusta elämänvaiheessa avoimesti ja reflektoivasti.

Ohjaajaklubi 7. marraskuuta: Joka toinen pari / Every Other Couple

Ohjaaja Mia Halmeen vieraaksi saapuu yksi elokuvan päähenkilöistä, Ykä Nieminen. Elokuvan jälkeen Mia ja Ykä keskustelevat siitä millaista on ohjaajan työ, kun kameran edessä ei olekaan näyttelijä vaan todellisen elämän henkilö. Moderoijana Saara Saarela.

Miami veti salin täyteen puvustuksen ja ohjauksen yhteistyöstä kiinnostuneita

Elokuvateatteri Orion oli ääriään myöten täynnä, kun Tiina Kaukanen ja Zaida Bergroth kertoivat yhteistyöstään SELOn ohjaajaklubilla tiistaina 10. lokakuuta.

Yllätyspalkinto Ystävälliselle rahoittajalle

Elokuvaohjaajat yllättivät alan palkintojuhlassa perjantaina ojentamalla palkinnon, jolla halutaan suunnata huomio rahoitusneuvotteluissa vallitsevaan käytöskulttuuriin.

Selma Vilhunen on Vuoden elokuvaohjaaja

Elokuva-alan ammattilaistunnustukset jaettiin palkintogaalassa Koko-teatterissa myöhään perjantai-iltana 22. syyskuuta. Selolaiset antoivat tunnustuksen kollegalleen Selma Vilhuselle, joka taitaa sekä dokumentin että fiktion kerronnan ja joka on onnistunut harvinaislaatuisesti jopa kahdesti kuluvan vuoden aikana. Ohjaaja kiitti kollegoitaan lämpimästi. “Elokuvaohjaajan paras ystävä on toinen elokuvaohjaaja”, Selma Vilhunen muistutti.