Elokuvaohjaajat vaativat Kavin toimintojen alasajon perumista

Julkaistu: 29.11.2024

Olemme elokuvantekijöinä ja Suomen elokuvaohjaajaliiton (SELO) hallituksen jäseninä erittäin huolestuneita Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (Kavi) ylläpitämän Kino Reginan esitystoiminnan huomattavasta supistamisesta. HS uutisoi asiasta 11.7.

Joulukuusta eteenpäin Reginan näytösmäärät ovat tippumassa merkittävästi, jopa 22%. Vähennys on ensimmäinen laatuaan Kavin 50-vuotisessa historiassa.

Mitä ajattelisimme, jos kansallisoopperan tai -teatterin esityksiä vähennettäisiin 22%? Jos Ateneumin näyttelytiloista vietäisiin viidennes?

Meidän tulisi ymmärtää Kino Regina kansalliselokuvateatterinamme, jonka toiminta on olennainen osa Suomen kulttuurielämää. Määrällisesti Kino Reginan tarjonta on ollut tähän mennessä hyvää eurooppalaista keskitasoa, mutta tilanne on muuttumassa. 

Kavilla on olennainen rooli elokuvakulttuurin säilyttämisestä jälkipolville sekä klassikoiden ja muiden merkittävien kansainvälisten elokuvien saattamisessa suomalaisten nähtävillle ympäri Suomen. 

On harhaluulo, että kaikki elokuvat ovat nykyään löydettävissä verkosta. Näin ei tosiasiallisesti ole. Suuri määrä teoksia on katsottavissa säällisessä muodossa vain, jos jokin teatteri niitä esittää.

Kavin esitystoiminnan jatkaminen ei ole ylellisyyttä vaan välttämättömyys, koska se on korvaamaton osa vahvaa kansallista elokuvakulttuuria. Myös kansainväliseen menestykseen yltävien elokuvantekijöiden kehittyminen vaatii ympärilleen elävän elokuvakulttuurin. 

Kavin rahoitus tulee suoraan OKM:ltä. Kavin budjettia on supistettu jo usean hallituskauden aikana. Nyt akuutein huolemme kohdistuu syksyn budjettiriiheen. Elokuvakulttuuriin kohdistuu montaa eri kautta leikkauksia, joiden kerrannaisvaikutukset ovat mittavat. Kino Reginan tilanne on vain jäävuoren huippu.

 

Allekirjoitukset:

Saara Saarela, hallituksen pj., SELO, elokuvaohjaaja

Iiris Härmä, hallituksen vpj., SELO, elokuvaohjaaja

Jesse Jalonen, hallituksen jäsen, SELO, elokuvaohjaaja

Seuraava
Seuraava

Vetoomus Sivistysvaliokunnalle