TOIMINTA

SELOn toiminta, jäsenpalvelut ja jäsenyydet eri järjestöissä

  • Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO ry pyrkii edistämään suomalaista elokuvakulttuuria ja toimimaan elokuvaohjaajien aseman vahvistamiseksi Suomessa. Jäsenemme ohjaavat lyhyitä ja pitkiä fiktioelokuvia, tv-sarjoja ja dokumentteja. SELOn strategia on:

    • Tuo jäsenilleen yhteisöllistä, taloudellista ja oikeudellista turvaa.

    • Puolustaa ohjaajan asemaa elokuvan ensisijaisena tekijänä.

    • On moniääninen ja moninainen ja edellyttää suomalaiselta elokuvalta samaa.

    • Edellyttää, että elokuva nähdään ensisijaisesti taidemuotona.

    • On ohjaajien ääni Suomessa ja maailmalla.

  • SELOn keskeisin tavoite on elokuvaohjaajan ammatillisen aseman, elokuvataiteen ja audiovisuaalisen kulttuurin edistäminen. Edistämisellä tarkoitamme laadukkaan, moniäänisen ja tekijälähtöisen elokuvakulttuurin ylläpitämistä ja rikastamista.

    Ohjaajan aseman vahvistaminen ja alan käytänteiden kehittäminen kestävimmiksi tukee koko työryhmän hyvinvointia. Ohjaajalla on työyhteisössä ratkaiseva rooli niin taiteellisena johtajana, työilmapiirin luojana, kuin budjetin toteutumisen varmistajana. Laadukkaiden teosten syntyminen on mahdollista vain, jos tekijät voivat hyvin ja heille mahdollistetaan riittävä taiteellinen vapaus.

    Ohjaajan aseman vahvistaminen edesauttaa audiovisuaalisen kulttuurin arvostusta ja vaikutusta yhteiskunnassa. Ohjaajalla on näkyvä asema mediassa elokuvataiteen edustajana ja puolestapuhujana. SELO:n tavoitteena on ohjaajan ammattikuvan kirkastaminen jäsenistölle ja yleisölle.

    SELO toimii keskustelijana, kehittäjänä ja keskustelun avaajana Suomen kulttuurikentällä tekemällä aloitteita, antamalla lausuntoja ja osallistumalla elokuva-alan päätöksentekoprosesseihin. SELOn lisäksi yksikään toinen järjestö ei työskentele elokuvaohjaajien kulttuuripoliittisten ja edunvalvonnallisten tavoitteiden puolesta.

  • Hallituksen ja toiminnanjohtajan yhteistyössä laatimassa toimintasuunnitelmassa linjataan kulloisenkin vuoden toiminnan painopisteet, ja suunnitellut tapahtumat ja kehitystyö.

    Tutustu toimintasuunnitelmaan tarkemmin Toimintasuunnitelma 2025.

  • LAKIPALVELUT

    SELOn toiminnanjohtajana on heinäkuusta 2024 alkaen toiminut varatuomari Jukka Siurua. SELOn toiminnanjohtaja-lakimiehen tehtäviin kuuluu antaa maksutonta oikeudellista apua yhdistyksen jäsenille työsopimus- ja tekijänoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä sekä työskennellä yhdessä yhdistyksen hallituksen kanssa tekijänoikeus- ja elokuvapoliittisissa asioissa.

    SELO antaa oikeudellista apua palkka-, rojalti- ja tarvittaessa myös muissa ohjaajan työn kannalta merkityksellisissä kysymyksissä.

    SELOn jäsenet saavat lakimiehen apua työsuhteisiin liittyvissä asioissa, kuten:

    • työsopimusten tarkistamisessa

    • työlainsäädännön tulkinnassa

    • tekijänoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä

    Riitatilanteissa palvelu kattaa riidan alustavan selvittämisen jatkotoimenpiteiden kartoittamiseksi, mutta toistaiseksi ei varsinaista asianajoa riidan ratkaisemiseksi. Jäsenillä on SELOn kautta oikeusturvavakuutus, joka kattaa oikeudenkäyntikuluja tietyissä tilanteissa.

    Ohjaajan oikeudellisen aseman vahvistaminen tarkoittaa suomalaisen elokuvataiteen edistämistä kokonaisvaltaisesti, sillä ohjaajan oikeuksien puolustaminen vaikuttaa myönteisesti koko taiteelliseen työskentelyyn ja lopputulokseen, eli suoraan elokuvien laatuun ja tasoon, ja sitä kautta myös niiden menestykseen. SELO tekee yhteistyötä elokuva-alan muiden järjestöjen kanssa koko alan kehittämiseksi.


    VAKUUTUS

    SELOn jäsenyyteen kuuluu ammatillinen ryhmävastuu- ja oikeusturvavakuutus. Ammatillinen ryhmävastuu- ja oikeusturvavakuutus korvaa vahinkoja, jotka liittyvät SELOn jäsenen työsuhteeseen tai virkamiehenä toimimiseen. Vakuutettuja ovat SELOn henkilöjäsenet toimiessaan elokuvaohjaajina tai vastaavassa työssä. Myös opiskelijajäsenet ovat vakuutettuja.

    Tarkemmin vakuutuksesta Jäsenedut sivulla.


    SOPIMUSMALLEJA JA NEUVONTAA

    SELO tarjoaa ja kehittää ohjaajasopimusmalleja.

    Mallisopimuksilla on tarkoitus sopia tekijänoikeuksien luovutuksesta uuden tekijänoikeuslain velvoittamalla tavalla. Sopimuksissa on pyritty määrittämään, miten tekijänoikeuden luovutuksesta ja siitä maksettavista korvauksista tulisi tulevaisuudessa sopia. Selon mielestä tekijänoikeuden luovutuksesta tulisi maksaa sekä käytön maantieteellisen laajuuden, että tekijänoikeuden luovutuksen pituuden mukaisesti.

    SELO on laatinut myös ohjaajan työnkuvat, joita voi käyttää neuvottelun apuna neuvotellessa työtehtävistä ja niiden korvauksista. 


    TAPAHTUMAT

    SELO on vuodesta 2017 järjestänyt jäsenilleen vuonna SELONTEKO-koulutustapahtumia. Selonteko on vain SELOn jäsenille tarkoitettu keskustelutilaisuus ja ajatustenvaihtopaja, jossa paneudutaan ohjaajan ammattikuvaa koskeviin ajankohtaisiin kysymyksiin.

    SELO järjestää vuosittain sidosryhmäseminaarin, jossa tarkastellaan ohjaajan ja hänen lähimpien ammattiryhmiensä kanssa tekemää yhteistyötä. Sidosryhmäseminaarin tukee hallituksen painopistealuetta ja luo osaltaan alalle parempaa työilmapiiriä. Sidosryhmäseminaari voidaan järjestää kutsuseminaarina tai yhdessä muiden toimijoiden kanssa.


    REFLEKLUBI

    Refle-klubi on elokuva-alan keskeisten ammattijärjestöjen yhteen kokoava keskustelufoorumi. Klubia rahoittaa Avek ja organisoi ELK ry. Klubilla vuorotellen eri ammattiryhmien edustajat tuovat keskusteluun ajankohtaisen aiheen, johon klubi-illan aikana pureudutaan. Klubilla reflektoidaan elokuvia eri tekijäryhmien näkökulmasta altistaen elokuva, tekotapa ja ratkaisut läpivalaisulle. Tästä syntyy mahdollisesti koko alaa hyödyntävä diagnoosi tai jopa resepti. Klubi tarjoaa mahdollisuuden kollektiiviseen oppimiseen ja yksilöllisiin oivalluksiin hyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä.


    OHJAAJAKLUBIT

    Ohjaajaklubeilla esitetään tuoreita kotimaisia elokuvia. Esityksen jälkeen elokuvan ohjaaja keskustelee yhdessä moderaattorin kanssa elokuvansa tekoprosessista ja taustoista. SELO järjestää vuodessa kahdeksan näytöstä elokuvateatteri Reginassa yhdessä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) kanssa. Ohjaajaklubit ovat olleet suosittuja. Parhaimmillaan yli 200 katsojaa on yksittäisessä näytöksessä ollut kuuntelemassa ja osallistumassa ohjaajan ammattiin liittyvään keskusteluun.


    VUODEN OHJAAJA -PALKINNOT

    SELOn jäsenistö valitsee vuosittain vuoden elokuvaohjaajat. Palkintokategoriat ovat:

    • Vuoden elokuvaohjaaja

    • Vuoden tv-ohjaaja

    • Vuoden inspiroiva ohjaaja

    Palkintojen saajat voivat olla fiktio- dokumentti- animaatio- lyhytelokuva- tai televisiosarja-ohjaajia, joiden teos on julkaistu teatterilevityksessä, televisiossa tai festivaaleilla.  Palkinnot jaetaan Avaten vuosijuhlassa marraskuussa.

  • SELO on jäsenenä alan yhteenliittymissä ja tekijäjärjestöissä kotimaassa ja Euroopassa. SELO on jo vuosien ajan ollut mukana erilaisissa yhteenliittymissä eri elokuva-alan toimijoiden kanssa. Muun muassa Avain-ryhmässä, jonka päätavoitteena oli nostaa suomalaisen elokuvan tuotantoedellytykset pohjoismaiselle tasolle.


    AVATE

    Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry on Näyttelijäliiton, SELOn sekä Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n (SUNKLO) yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Avaten perustehtävänä on parhaalla mahdollisella tavalla sopia ja hallinnoida käsikirjoittajien, näyttelijöiden ja ohjaajien tekijänoikeuksia kollektiivisesti, sekä edustaa heitä audiovisuaalista alaa koskevissa keskusteluissa ja päätöksenteossa. Kukin jäsenjärjestöistä säilyttää myös oman riippumattoman asemansa omien jäsentensä etujen ajajana. Yhdistämällä voimat pystytään vaikuttamaan moniin yhteisiin haasteisiin paremmin ja saamaan järjestöjen ääni tehokkaasti kuuluville.

    Avaten myöntämän palkinto, vuoden Soihdunkantaja, jaetaan vuosittain Apfin järjestämässä Screen Helsinki -tapahtumassa.

    www.avate.fi

    Avatella on tietopankki tekijänoikeuksista. Tietopankki käsittelee av-alan tekijänoikeudellisia kysymyksiä aina tekijänoikeuden perusteista korvauksiin ja teosten käytöstä saataviin selvityksiin. Tietopankki on suunnattu käsikirjoittajille, näyttelijöille ja ohjaajille.


    FERA

    SELO on jäsen vuonna 1980 perustetussa eurooppalaisten elokuvaohjaajajärjestöjen kattojärjestössä The Federation of European Film Directors (FERA), joka toimii ja ohjaajien lobbauselimenä Brysselissä. Järjestöllä on 49 jäsenjärjestöä ja 20 000 ohjaajajäsentä. Selo osallistuu vuosittain FERAn yleiskokoukseen General Assemblyyn. 

    www.screendirectors.eu


    KOPIOSTO

    SELO on yksi Kopioston jäsenjärjestöistä ja on aktiivinen Kopiosto ry:n toiminnassa ajaen ohjaajien etua muun muassa osallistumalla AV-jaoston kokouksiin. Digitalisoitumisen myötä AV-ala on ollut murroksessa, ja ohjaajien tekijänoikeuskysymykset ovat tärkeässä asemassa järjestön toiminnassa. 

    Kopiosto on esittävien taiteilijoiden, tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö. Vuonna 1978 perustettuun Kopiostoon kuuluu 45 eri kulttuurin ja viestinnän alojen järjestöä. Kopiosto on voittoa tavoittelematon yhdistys, jossa päätösvaltaa käyttävät sen jäsenjärjestöt – luovan työn tekijöiden, esittäjien ja kustantajien omat järjestöt.

    www.kopiosto.fi


    AVEK

    AVEK edistää tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria. AVEK tukee alan ammattilaisten teoksia, tuotantoja ja hankkeita. Avekin rahoitus tulee pääasiassa valtion budjetista saatavasta yksityisen kopioinnin hyvityksestä. Avek toimii osana tekijänoikeusjärjestö Kopiostoa. 

    SELO tekee yhteistyötä eri hankkeiden tiimoilta AVEKin kanssa. AVEK on ollut tukemassa SELOn ohjaajaklubeja, jotka Selo järjestää yhdessä Kansallisen audiovisuaalisen instituution (KAVI) kanssa.

    www.kopiosto.fi/avek


    TEKIJÄFOORUMI

    Selo on Tekijäfoorumin jäsenjärjestö. Tekijäfoorumi on vuonna 2010 perustettu tekijöitä ja esittäviä taitelijoita edustavien järjestöjen yhteistyöelin, joka keskittyy tekijöiden ja esiintyvien taiteilijoiden tekijänoikeuskysymyksiin. Se ennakoi ja seuraa tekijänoikeusalan tapahtumia ja reagoi, kun siihen löytyy yhteinen tarve.

    Tekijäfoorumin tarkoituksena on yhteiskunnallinen vaikuttaminen tekijänoikeusasioissa, jäsenjärjestöjensä keskinäisen tiedonkulun parantaminen sekä yhteisten kannanottojen ja materiaalien valmistaminen ja tapahtumien järjestäminen.

    Tekijäfoorumi on vapaamuotoinen verkosto, jonka jäseninä on 29 luovien alojen järjestöä. Järjestöt edustavat yhteensä noin 50.000 luovan alan tekijää ja taiteilijaa.


    ELKE

    SELO on maaliskuussa 2016 perustetun Uudenmaan elokuvakeskuksen UEKin, nykyisin Elävän kuvan keskus ELKE ry:n jäsen. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää elokuvakulttuuria Uudellamaalla ja Suomessa.

    ELKE edistää elokuvan asemaa elinvoimaisena, taiteellisesti korkeatasoisena ja moniarvoisena taiteena, lisää elokuva- ja audiovisuaalisen taiteen monipuolisuutta sekä laajentaa sen yleisöpohjaa. ELKE on helmikuusta 2019 lähtien pyörittänyt vuonna 1927 valmistunutta Helsingin kauneinta elokuvateatteria Cinema Orionia, kun Kansallisen audiovisuaalinen arkisto siirsi esitystoimintansa Keskustakirjasto Oodin Kino Reginaan.

    www.cinemaorion.fi/info/elavan-kuvan-keskus-elke-ry/


    WIFT FINLAND

    Selo on Women in Film & Television Finland -järjestön yhteisöjäsen. Selo ajaa WIFTin rinnalla sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistä ja toteutumisen tutkimista elokuva-alalla. Selo tukee WIFT:iä selvityksissä ja kannattaa tilastojen keräämistä sekä niiden julkaisemista. Selo toteuttaa lisäksi kansainvälistä yhteistyötä tasa-arvo- sekä monikulttuurisuuskysymyksissä, erityisesti muiden Pohjoismaiden kanssa.

    www.wift.fi