Hallitus: Tekijöille ei tarvitse taata kohtuullista korvausta teosten käytöstä

Julkaistu 11.11.2021

Kuvakaappaus videosta. Jos meillä ei olisi tekijänoikeuksia (c) Avate ry

Maan hallituksen esitys tekijänoikeuslain uudistamiseksi on tekijöitä halveksuva ja direktiivin vastainen. Lakiluonnos riitelee juuri sitä EU-direktiiviä vastaan, johon sen tulisi vastata.. SELO on muiden tekijäjärjestöjen tavoin  lausunut asiasta ja vaatinut sen palauttamista valmisteluun.

Suomen hallituksen esitys tekijänoikeuslain uudistamiseksi on mennyt pahasti metsään. Hallituksen esitys ei tue direktiivin keskeisintä tavoitetta, eli tekijöiden heikon neuvotteluaseman parantamista. SELOn näkemyksen mukaan käyttökelpoisimmat keinot päästä direktiivin tavoitteeseen olisivat kollektiiviseen sopimiseen kannustaminen ja vaihtoehtoisen riidanratkaisumallin luominen. Nämä puuttuvat esityksestä kokonaan.

Hallitusohjelmassa esitettynä tavoitteena on, että luovien alojen työpaikat lisääntyvät, osuus BKT:sta nousee ja työntekijöiden työskentelyedellytykset paranevat. Ohjelmassa tavoitellaan myös kulttuuripalvelujen saavutettavuuden paranemista ja kulttuurin toimintaedellytysten vahvistumista. Miten tämä toteutuu tekijöiden oikeuksia polkemalla?

Katso video ja lue lisää SELOn näkemyksestä Audiovisuaalisen alan tekijät Avate ry:n nettisivuilta: https://avate.fi/

Avate facebookissa: facebook.com/Avate-ry

Edellinen
Edellinen

SELO tukee Ukrainan kansaa ja kollegoitaan sota-alueella | SELO stands with Ukrainian people and Filmmakers

Seuraava
Seuraava

Audiovisuaalisen taiteen tekijät ja tuottajat vetoavat AVEKin toiminnan turvaamiseksi